Kannattaako ottaa influenssarokotus?

perttupiiroinen

Pimenevien iltojen mukana Suomeen rantautuu jotain muutakin, nimittäin influenssa. Marras- ja joulukuussa alkaa hiljalleen influenssaan sairastuneiden määrä kasvaa. Influenssakausi jatkuu kevättalvelle asti.

Mutta mikä on influenssa?

Influenssa on influenssavirusten aiheuttama äkillinen ylempien hengitysteiden tulehdus. Influenssaepidemioita esiintyy joka talvi, jolloin 5─15 % aikuisista sairastuu. Terveet aikuiset toipuvat taudista yleensä 1─2 viikon vuodelevolla. Influenssaan sairastunut henkilö erittää virusta hengitysteihinsä ja voi tartuttaa taudin toiseen henkilöön joko pisaratartuntana yskiessä ja aivastaessa tai kosketustartuntana käsien välityksellä niistäessä. Tauti leviää helposti ahtaissa tiloissa kuten kouluissa, julkisissa liikennevälineissä tai varuskunnissa.

Tartunnan saanut henkilö voi tartuttaa influenssaa jo päivää ennen oireiden alkua. Tartuttavuus on suurinta 3─4 ensimmäisen sairauspäivän ajan ja kestää viikon verran. Taudin itämisaika tartunnasta oireiden alkuun on yleensä 1 – 4 päivää. Influenssa alkaa tyypillisesti nopeasti nousevalla korkealla kuumeella ja siihen liittyy lihaskipua, päänsärkyä ja huonovointisuutta. Lisäksi ilmaantuu kuivaa yskää, kurkkukipua, nuhaa ja nenän tukkoisuutta kuten tavallisessa nuhakuumeessa.

INFLUENSSA ja sen jälkitaudit Ovat EHKÄISTÄVISSÄ vuosittaisella ROKOTTEELLA

Mitä ovat jälkitaudit?

Influenssan jälkeen voi sairastua jälkitautiin. Yleisimmän jälkitaudit kurittavat vanhuksia, pieniä lapsia, raskaana olevia ja sairauden vuoksi riskiryhmiin kuuluvia. Jälkitauteja ovat mm. keuhkoputkentulehdus, korvatulehdus ja keuhkokuume. Influenssa voi raskauden alkuvaiheessa saada aikaan myös keskenmenon ja raskauden myöhemmässä vaiheessa ennenaikaisen synnytyksen.

Mitä jos sairastut influenssaan?

Useimmiten oireenmukainen hoito on riittävä.  Lepo, riittävästä nesteen saannista huolehtiminen, tarvittaessa voi huoletta ottaa sopivaa särkylääkettä ja tukkoisuuteen nenäsuihketta.  Yskää voi kokeilla lievittää pulloon puhalluksilla ja vanhalla kunnon hunajalla. Maltti on valttia sairastaessa, liian aikaisin ei kannata lähteä liikkeelle. Influenssavirukseen on kehitteillä lääkkeitä, lääkityksestä hyötyvät erityisesti he, jotka tarvitsevat sairaalahoitoa tai joilla on perussairauden vuoksi riski saada influenssankomplikaatioita. Influenssalääke saattaa lyhentää taudin kestoa (1-2 päivää) ja lieventää oireita. Perusterveelle aikuiselle lääkityksestä ei juurikaan ole hyötyä.

Jos lääkitystä ei suositella, miten voin ehkäistä sairastumisen?

Vuosittainen influenssarokote antaa parhaimman suojan influenssaa ja sen jälkitauteja vastaan. Influenssarokote suojaa vain influenssavirusten aiheuttamilta taudeilta, ei tavalliselta flunssalta ja nuhakuumeelta. Rokote on paras suoja influenssaa vastaan. Se torjuu terveillä työikäisillä 5-8 influenssaa kymmenestä.

Eikä itsestä huolehtimisesta, hyvin syömisestä ja riittävän unen saannin turvaamisestakaan ole haittaa. Sairastumisen (niin influenssaan kuin nuhakuumeeseen) riskiä pienentävät myös hyvä käsi- ja yskimishygienia. Yskänpuuskan yllättäessä kannattaa yskiä paperiin ja/tai hihaan. Kädet kannattaa pestä saippualla huolellisesti aina sisälle tullessa. Käsihuuhde kannattaa annostella puhtaisiin käsiin.

Varaa aika influenssarokotukseen!

  • Heltin jäsen 45 €
  • Ei Heltin jäsen 50 €

Lähteet: