Vaikuttavia mielen hyvinvoinnin valmennuksia tuhansille ekonomeille
Case Suomen Ekonomit
Suomen Ekonomit on kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden ja alan opiskelijoiden palvelu- ja etujärjestö. Jäseniä Suomen Ekonomeilla on 57 000 ja liitto on Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö. Työelämäasioiden erityisasiantuntija Riikka Sipilä sekä uravalmentaja Sirja Kulmala-Portman avaavat seuraavassa hiukan lisää yhteistyöstä Heltin kanssa.
Suomen Ekonomien vuoden 2021 jäsentutkimuksessa hyvinvointi nousi tärkeimmäksi teemaksi. Lähes 70 prosenttia Suomen Ekonomien jäsenistöstä oli sitä mieltä, että erityisesti hyvinvoinnin tukeminen tulisi olla se, mihin järjestön halutaan panostavan tulevaisuudessa enemmän. ”Hyvinvoinnin tukeminen on ollut luonnollinen osa toimintaamme jo vuosia, mutta jäsenten vastaukset antoivat meille entisestään lisävarmuutta, että monipuoliset ja vaikuttavat hyvinvointia tukevat palvelut ovat niitä, joita tulemme tarjoamaan entistäkin kattavammin”, kertoo Riikka Sipilä.
Yhteistyö kiteytetysti
Lähtötilanne
Suurin osa Suomen Ekonomien 57 000 jäsenestä on aivotyössä – ja siinä suurimman kuormituksen kohteeksi joutuu mieli. Suomen Ekonomeilla kaiken tekemisen tavoitteena on, että heidän jäsenensä voivat hyvin ja siksi he halusivat kehittää jäsenistönsä mielen hyvinvointia tukevia palveluja. Kumppaniksi haluttiin ajatustyön erityisasiantuntijoita, jolloin valinta osui Helttiin.
Miten tilannetta ratkottiin
SE halusi tarjota jäsenilleen huippuasiantuntijoiden näkemyksiä ja vinkkejä mielen hyvinvoinnin, aivoergonomian ja vireystilan optimointiin. Heltin asiantuntijat kehittivät neljän kerran valmennussarjan, joka sisälsi ennakkotehtäviä, omien toimintatapojen havainnointia ja muita työkaluja.
Mitä saatiin aikaiseksi
Valmennuskokonaisuus sopi monessa eri tilanteessa oleville jäsenelle – niille, jotka kaipasivat nykyhetkeen keinoja parantaa mielen hyvinvointia ja niille, jotka halusivat omaksua tehokkaita käytäntöjä pitää mieli hyvinvoivana. Suomen Ekonomit ovat koonneet hyvinvointiin liittyvän materiaalipankin, ja valmennussarjan tallenteet ovatkin jäsenistön käytössä koko ajan.
Hyödynnetyt Heltin palvelut:
Neljän kerran valmennuskokonaisuus:
- Organisaatiopsykologien kehittämä
- Mielen ja aivojen hyvinvoinnin eri osa-alueet
- Osallistavat valmennukset etänä
Katriina Kanto | LinkedIn
katriina.kanto@heltti.fi
044 712 9505
Proaktiivista työkykyjohtamisen ja henkilöstön hyvinvoinnin kehitystyötä
”Lähdimme liikkeelle siitä, että hyvinvoinnin tukeminen ei saa koskea vain niitä hetkiä, kun henkilö on vaarassa uupua tai hänellä on ollut jo pidempään jaksamisen kanssa haasteita. Meitä kauppatieteilijöitä on matikkaneroista luoviin tyyppeihin ja pomoista asiantuntijoihin sekä yrittäjiin. Valmennuskokonaisuuden piti palvella mahdollisimman monipuolisesti erilaisten jäsenten tarpeita.”, korostaa Riikka Suomen Ekonomeista.
”Me halusimme tarjota palveluita ja tukea,
joiden avulla jäsenemme voisivat vieläkin paremmin.”
Suomen Ekonomeilta Sirja jatkaa ja kertoo valmennuskokonaisuuden tarkoituksesta: “Halusimme tarjota palvelua, joka varmistaa että jäsenistöllämme on tietoa ja työkaluja myös silloin kun kaikki on hyvin. Tämän ajatuksen ympärille muodostui uudenlainen neliosainen valmennussarja. Heltin kanssa tehty valmennuskokonaisuus toteutettiin keväällä 2022 ja sai innostuneen vastaanoton jäsenistöltä – ilmoittautuneita oli todella runsaasti!”, iloitsee Sirja.
“Heltin kanssa yhteistyö oli mutkatonta. Oli hienoa tarjota jösenistöllemme vaikuttava kokonaisuus miten voida entistä paremmin ja ennaltaehkäistä uupumusta.”
Sirja Kulmala, Suomen Ekonomit
Sukella tarkemmin yhteistyöhön
”Suomen Ekonomit ovat taloudentekijöitä: järjestö edustaa kestävän talous- ja bisnesosaamisen ydintä Suomessa. Kaiken tekemisemme tavoitteena ja tarkoituksena on, että jäsenemme voivat hyvin ja pärjäävät työelämässä.
Nykytyöelämässä ja myös tulevaisuuden työarjessa mielen hyvinvointi, resilienssi ja hyvät itsereflektoinnin taidot ovat tärkeässä roolissa. Suurin osa 57 000 jäsenestämme on aivotyössä – ja siinä suurimman kuormituksen kohteeksi joutuu mieli.
Siksi me Ekonomeissa haluamme kehittää erityisesti jäsenistömme mielen hyvinvointia tukevia taitoja. Kumppaniksi halusimme ajatustyön erityisasiantuntijat ja siksi kumppaniksi valikoitui Heltti”, Sirja Kulmala.
”Hyvinvointia tukevia palveluita tarvitaan myös niille, joilla on kaikki hyvin”
”Oli kyse sitten fyysisestä tai henkisestä hyvinvoinnista, oman hyvinvoinnin äärelle pysähdytään tyypillisesti silloin, kun on jo pitkään huomattu oireita sen huononemisesta. On erittäin tärkeää varustaa ihmiset konkreettisin työkaluin ja tiedolla silloin, kun heillä on voimavaroja ottaa niitä vastaan. Uupuneen mieli keskittyy ja tulee keskittyä toipumiseen ja voimien palauttamiseen”, lisää Heltin työterveyspsykologi ja voimavaroihin perehtynyt valmentaja Mari Laari.
Valmennuskokonaisuus sopi monessa eri tilanteessa oleville jäsenelle – paikalla oli niitä, jotka kaipasivat nykyhetkeen keinoja parantaa mielen hyvinvointia ja niitä, jotka ennakoivasti halusivat omaksua tehokkaita käytäntöjä pitää mieli hyvinvoivana.
Neliosainen valmennussarja keskittyi mielen ja aivojen kestävään hyvinvointiin
“Jäsenistössämme on paljon uraorientoituneita – he haluavat menestyä ja kehittää omaa osaamistaan monella eri elämänalueella. Moni käyttää esimerkiksi fyysisen kunnon parantamiseen PT-palveluita, mutta me halusimme tarjota huippuasiantuntijoiden näkemyksiä ja vinkkejä mielen hyvinvoinnin, aivoergonomian ja vireystilan optimointiin”, kertoo Sirja Suomen Ekonomeilta.
Neljän valmennuksen sarja oli tarjolla ekonomi jäsenille ja Kylteri+ jäsenille. Jokainen valmennus käsitteli mielen ja aivojen hyvinvoinnin eri osa-alueita. Keskeistä valmennussarjassa oli vaikuttavuus ja osallistavuus.
”Lähtökohtana oli, että halusimme tarjota muutakin kuin webinaarisarjan. Kokonaisuus piti sisällään ennakkotehtäviä, jotka käsiteltiin valmennuskertojen aikana. Lisäksi oli kotitehtäviä. Halusimme saada ihmisiä testaamaan työkaluja ja hyviä toimintatapoja omassa arjessaan – sekä havahtumaan omiin mahdollisiin haitallisiin toimintamalleihin. Miten niitä voisi muuttaa omassa arjessa”, kertoo Riikka.
Haluaisitko kuulla lisää?
Soita, laita viestiä, tai varaa suoraan aika tapaamiselle
Ota yhteyttä
Katriina Kanto | LinkedIn
katriina.kanto@heltti.fi
044 712 9505
Haluaisitko keskustella palvelusta lisää lyhyessä etätapaamisessa? Varaa aika tapaamiseen oheisesta linkistä.
Jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä!
MUUTAMA MINUUTTI VIELÄ AIKAA? JATKA LUKEMISTA NÄISTÄ