”Meiltä odotetaan saatavilla oloa 24/7. Tuntuu, että keho on ylikierroksilla kellon ympäri. Nyt ei tule enää unikaan, ja jos tulee, näen painajaisia töistä.”
”Huhhuh, no ei ole ihme, että väsyttää ja uuvuttaa!”
Onnistuneella työn ja muun elämän erottamisella ja mahdollisuudella irrottautua työstä on myönteisiä vaikutuksia yksilöiden suoriutumiseen ja sitä kautta organisaation toimintaan. Työstä irrottautumisen vaikeudet vuorostaan saattavat lisätä uupumusta, poissaoloja, tyytymättömyyttä työnantajaa kohtaan sekä halukkuutta etsiä omaan elämäntilanteeseen paremmin sopivaa työpaikkaa.
Ihminen on parhaimmillaan töissä silloin, kun on edellisestä iltapäivästä lähtien saanut puuhailla jonkun muun kuin työasioiden parissa. Sellaista puuhastelua kutsutaan palautumiseksi. Palautumista tapahtuu silloin, kun tekeminen on mahdollisimman erilaista verrattuna työn tekemiseen, eli ajatustyötä tekevän kannattaa vaikkapa nikkaroida tai urheilla palautuakseen, muusikko taas voi koodata. Työpäivän jälkeinen tekeminen on pääasiassa työntekijän itsensä vastuulla.
Jos esihenkilönä nyt mietit, miten voisit tukea työntekijöitä työn ja muun elämän erottamisessa, niin suosittelen kysymään asiasta suoraan. ”Missä asioissa tarvitsisit tukea?”
Palautumista ja työstä irrottautumista tulisi kuitenkin tapahtua myös työpäivän aikana, parhaimmillaan useita kertoja. Kestävää työkykyä tukee myös kyky tehokkaasti irrottautua työstä työpäivän jälkeen. Työpäivän aikaisessa palautumisessa ja työpäivän jälkeisestä työstä irrottautumisessa voivat työyhteisön yhteiset pelisäännöt ja toimintatavat auttaa.
Kuusi tapaa lisätä palautumisaikaa
Tässä joitakin toimintatapoja, jotka voivat tehostaa työstä irrottautumista ja auttaa lisäämään palautumisaikaa:
- Ota kalenteri avuksi ja sopikaa yhteiset käytännöt: Viimeinen viesti lähtee klo 16, ja tämän jälkeen viestit ajastetaan seuraavaan päivään. Syyllisyyden tunteiden minimoimiseksi voidaan kollektiivisesti sopia, että asiakkailta klo 16 jälkeen tuleviin viesteihin vastataan ”työaikamme on klo 8-16, vastaamme seuraavana päivänä”. Kalenteriin voidaan sopia yhteisesti aika tai ajat, jotka ovat aikaa omalle ajattelulle ja häiriöttömälle työlle. Tätä sääntöä vastaan saa rikkoa vain äärimmäisessä hätätilanteessa!
- Työpäivän päätteeksi voidaan joko yksin tai yhteisesti tehdä reflektio päivästä, esim. mitä tuli tehtyä ja mitä jää seuraavaan päivään, mahdoinko oppia jotain tärkeää tulevaisuutta varten ja pitääkö muistaa informoida työkaveria jostain asiasta. Tämä lisää hallinnan tunnetta ja seuraava työpäivä on tästä syystä helpompi aloittaa.
- Tehtävästä tai tehtävätyypistä toiseen siirtyminen eli siirtymävaihe itsessään vie pahimmillaan enemmän aikaa kuin siirtymävaihetta edeltävä ja sen jälkeinen tehtävä yhteensä. Tästä syystä samankaltaisia tehtäviä kannattaa pyrkiä niputtamaan yhteen, jotta nimimoidaan siirtymiin kuluva aika. Palautumisen kannalta on järkevämpää pitää reiluja taukoja mieluummin kuin haahuilla siirtymävaiheiden välitilassa, jotka itse asiassa eivät ole palauttavia hengähdyshetkiä vaan täyttä työtä.
- Lisäksi voi itse päättää tehdä hyviä tekoja terveyttä ja työkykyä silmällä pitäen: Jos nukun vain muutaman tunnin yössä, mitään luovaa työtä on turha pakottaa seuraavana päivänä – siitä ei luultavasti kuitenkaan tule mitään. Tai jos päivä on erityisen raskas ja vaikkapa sosiaalisesti kuormittava, seuraavana päivänä on lupa ja järkevää pitäytyä perusrutiineissa. Tässäkin esimerkin näyttämisellä on suuri voima.
- Työpäivän jälkeen voi töistä irrottautumiseen suunnitella siirtymäriitin, joka voi olla töistä kotiin kävely, salilla käyminen heti töiden jälkeen, lapsen hakeminen päiväkodista ja lapsen kanssa tietoisesti läsnä oleminen tai työpisteen purkaminen. Itselleen voi myös sanoa: ”työrooli pois päältä, nyt vaihdetaan vapaalle”. Tässä on vain mielikuvitus rajana sille, miten parhaiten saa palautumisen käyntiin.
- Lähestyviä vuosilomia silmällä pitäen organisaatiossa voidaan pohtia, miten työntekijöille mahdollistetaan palauttava ja työvapaa kesäloma. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty pätee tässäkin. Työt pitää pystyä, jos ei nyt luovuttamaan jollekin toiselle, niin ainakin laittamaan kesän ajaksi sellaiseen talteen, josta ne sujuvasti löytyvät syksyllä töihin palatessa. Talteen laittamiseen tarvitaan riittävästi aikaa, jotta hallinnan tunne (se on tässäkin tärkeää!) on mahdollista saavuttaa. Esihenkilö voi auttaa tässä esim. töiden priorisoimisella, mikä on tärkeintä syksyn koittaessa, tai vastuiden ja roolien uudelleen miettimisellä, jotta työntekijä kokee turvalliseksi irrottaa köydestä loman ajaksi. Jos tätä vaihetta ei tee ajatuksella ja samalla hidastaen, käy kuin hyppäisi pois liikkuvasta junasta: se aiheuttaa vain pahan loukkaantumisen ja kesän mittaisen parantelun.
Jos esihenkilönä nyt mietit, miten voisit tukea työntekijöitä työn ja muun elämän erottamisessa, niin suosittelen kysymään asiasta suoraan. ”Missä asioissa tarvitsisit tukea?” Kysymyksestä alkava keskustelu on luultavasti hedelmällisempi kuin mikään neuvo, joista tässä kirjoittelin. Viisaus kun asuu niissä dialogeissa, joissa oman elämänsä asiantuntijat tuottavat yhdessä parempia ratkaisuja kuin kukaan ulkopuolinen asiantuntija osaa yksistään antaa.
Palautumisiin, irrottautumisiin, kyselemisiin ja keskustelemisiin!
Työpsykologi Johanna Ojala-Oksala