Ajatustyö

Heltti | 29.8.2016

Viisi askelta uupumukseen – kotona ja työpaikalla

Rehellisyyteen taipuvainen puolisoni antoi minulle taannoin muutaman viikon ikäinen vauvamme kainalossaan palautetta: ”Tiedätsä, mä luulen, että 90% mun esikoisen aikaisesta stressistä johtui susta”. Siis MINUSTA, omasta vaimokullasta! Olisin voinut loukkantua… JOS muistelisin olleeni herttainen Muumimamma, pullantuoksuinen äitikulta tai edes rento ja viehättävä vaimoihminen. Vaan kun en ollut. Niinpä nielin palautteen nöyrästi, mutta ilokseni sain samalla todeta OPPINEENI tuon ajan jälkeen jotakin. Siispä tässä VIIDEN KOHDAN LISTANI UUPUMUKSEN (ja v*tutuksen) VARMISTAMISEKSI, olkaa hyvät:

1) Tee kaikki itse. Älä missään nimessä delegoi, koska kukaan muuhan ei tietenkään osaa kirjoittaa sitä muistiota saati vaihtaa vauvan vaippaa puoliksikaan yhtä hyvin kuin sinä itse. Tämä neuvo pitää takuulla hihat heilumassa työpaikalla (kunnes ne palavat) ja estää suistumasta turhaan löysäilyyn saati leikkiin kotona (mikä voisi olla vaikka hauskaa).

2) Jos erehdyksessä annatkin toisen tehdä joskus jotain, muista VAHTIA vieressä kuin haukka. Perusteluna kohta 1: kun ei ne muut vaan osaa. Puutu jokaiseen pienimpäänkin yksityiskohtaan, mikromanageeraa oikein olan takaa. Saat samalla maineen mukavana työkaverina ja/tai kunnioitusta osoittavana puolisona. Bonuksena annat hienon roolimallin alaisillesi, työkavereillesi tai lapsillesi.

3) Nyprää. Siis varmista, että muistion marginaali on juuri sen 3,2 cm ja vauvalla ruokakaupassakin bodyyn matchaavat sukat. Kuka piittaa suurista (tärkeistä) linjoista, kun aina voi jäädä hinkkaamaan yksityiskohtia! Muoto ohi asian!

4) Unohda itsesi. Kuka nyt ehtisi jumppaan, lenkille, syödä kunnon aamupalan saati tavata ystäviä, kun on koko muu maailma huolehdittavana!

5) Ruoski itseäsi. Moiti kohdasta 1, koska et kuitenkaan ehtinyt tehdä kaikkea. Koe huonoa omaatuntoa kohdasta 2, koska pitäisihän sitä kollegan/isänkin antaa osallistua. Ahdistu kohdasta 3, kun deadlinet paukkuvat ja lapset kirkuvat, kun metsä katosi jonnekin sinne puiden sekaan. Koe morkkista kohdasta 4, koska joko olet huoltanut itsäsi liian vähän tai vaihtoehtoisesti käyttänyt turhuuksiin aikaa ihan liian paljon.

Toista, kunnes tunnistat uupumusta ja kestov*tutusta sekä itsessäsi että lähipiirissäsi. Tai sitten valitse toimia toisin.

 

Kirjoitus on julkaistu alun perin Heli Rautjärven Vauva-lehden blogissa http://www.vauva.fi/blogit/alyllista_aitiytta/viisi_askelta_uupumukseen_kotona_ja_tyopaikalla
Heli on Heltin vanhempainvapaalla oleva työterveyspsykologi.