Heltti Oy ja Mehiläinen Oy ovat sopineet Heltin työterveysliiketoiminnan siirtymisestä Mehiläiselle 1.9.2026 alkaen. Kaupan myötä Heltin työterveysliiketoiminnan asiakkaat ja työntekijät siirtyvät Mehiläiselle.
Vuonna 2013 perustettu Heltti tarjoaa räätälöityjä, kiinteähintaisia työterveyspalveluita yli 800 pienelle ja keskisuurelle ajatustyöyritykselle ympäri Suomen, ja sen palveluita käyttää noin 9 000 työntekijää. Liiketoimintakaupassa Heltin noin 60 työterveyshuollon ammattilaista Helsingin, Tampereen, Oulun ja Espoon toimipisteistä siirtyvät Mehiläisen palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
“Olemme Heltissä uudistaneet työterveystoimialaa ja auttaneet ajatustyöläisiä voimaan paremmin jo yli kymmenen vuotta. Yhdistämällä voimamme pitkäaikaisen kumppanimme Mehiläisen kanssa varmistamme, että Heltin missio toteutuu entistäkin suuremmassa mittakaavassa, ja Heltin asiakkaat saavat käyttöönsä entistä laajemmat palvelut ja resurssit. Olen todella innoissani siitä, että upea työterveystiimimme pääsee jatkamaan tätä arvokasta työtä Mehiläisen selkänojalla”, sanoo Timo Lappi, Heltti Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
”Yhdistämällä voimamme pitkäaikaisen kumppanimme Mehiläisen kanssa varmistamme, että Heltin missio toteutuu entistäkin suuremmassa mittakaavassa”
Mehiläinen on yksi Suomen johtavista terveydenhuollon toimijoista. Mehiläinen tarjoaa Heltin työterveysasiakkaille jatkossa laajan palveluvalikoiman ja -saatavuuden sekä alan johtavat digitaaliset palvelut. Mehiläinen vahvistaa järjestelyllä asemaansa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten työterveyskumppanina.
“Mehiläinen on toiminut Heltin kumppaniklinikkana vuodesta 2020. On todella hienoa ottaa seuraava yhteinen askel ja toivottaa helttiäiset tervetulleiksi Mehiläisen tiimiin. Kaupan myötä tietotyötä tekevien yritysasiakkaiden asiakaskantamme laajenee helttiäisten vahvan erityisosaamisen, arvojen ja palveluiden täydentäessä tarjontaamme erinomaisesti”, iloitsee Mehiläisen Työelämäpalveluiden liiketoimintajohtaja Antti Miettinen.
Liiketoimintakauppa koskee Heltin työterveysliiketoimintaa. Heltin terapia- ja mielenhuollon sekä organisaatioiden kehittämisen liiketoiminnat jatkuvat yhtiön omistuksessa uudella brändillä 1.9.2026 alkaen.
Heltin työterveysasiakkaat tulevat lähipäivinä saamaan lisätietoa yhdistymisen hyödyistä ja käytännön toimenpiteistä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Heltti Oy
Timo Lappi, hallituksen puheenjohtaja
Puh. 040 756 7809 – sähköposti: timo.lappi@heltti.fi
Mehiläinen Oy
Antti Miettinen, Työelämäpalvelujen liiketoimintajohtaja
(Yhteydenotot Mehiläisen viestinnän Salla Tähtisen kautta: salla.tahtinen@mehilainen.fi, p. 050 554 3832)