Uniryhmä – vaikuttava työkykyä tukeva palvelu erityisesti ajatustyötä tekeville

Unettomuus sekä nukahtamisen ja nukkumisen vaikeudet haastavat työssä jaksamista ja laskevat nopeasti työkykyä.

Työikäisten unettomuus on lisääntynyt – stressi vaikuttaa herkästi uneen ja se näkyy sekä tilastoissa että työterveyden vastaanotoilla. Elämän ylikuumeneminen, työelämän vaativuus, koukuttavat älylaitteet ja huolestuttava maailmantilanne vaikuttavat osalla meistä erityisesti uneen.

Tilapäinen unettomuus on osa tavallista elämää, mutta pitkittynyt unettomuus tai nukahtamisen, unen laadun sekä nukkumisen haasteet heikentävät erityisesti työn tuottavuutta, työssä jaksamista, ajattelun laatua ja työkykyä. Heltin ajatustyötä tekeville räätälöidyt uniryhmät ovat suosittuja ja vaikuttavia vuodesta toiseen.

Ota yhteyttä

Miksi?

Miksi uniryhmät ovat suosittuja?

Heltin uniryhmä on tehokas keino työantajalle tukea työssä onnistumisen edellytyksiä

Uniryhmien tarjoaminen henkilöstölle on suosittua, sillä paremmin nukutut yöt näkyvät suoraan työntekijöiden suoritus- ja ongelmanratkaisukyvyn parantumisena ja tuottavuuden lisääntymisenä. Lääkkeettömät psykologiset menetelmät ovat tutkimusten mukaan erittäin vaikuttavia pitkäkestoisen unettomuushäiriön hoidossa. Niistä tutkituimpia ja tehokkaimpia ovat kognitiivisen käyttäytymisterapian unettomuuden hoitoon tarkoitetut menetelmät, johon perustuu myös Heltin uniryhmä.

Tyypillisiä tilanteita, jotka vaikuttavat työikäisen uneen:

  • Kasaantunut työstressi
  • Erilaiset muutostilanteet ja epävarmuutta sisältävissä hetket työssä ja/tai kotona
  • Ruuhkavuodet – työn ja arjen yhdistäminen
  • Liian vähäinen palautuminen työpäivän aikana
  • Äkilliset elämänmuutokset

 

KENELLE?

Tämä palvelu on suunnattu henkilöille, joista ei ole huolta, tai on hieman huolta.
Lue lisää Heltin mielen tuen kohderyhmistä

 

extraimage

Miten?

Mitä Heltin Uniryhmä pitää sisällään?

Heltin Uniryhmä on keino luoda työssä onnistumisen edellytyksiä unta parantamalla. Parantunut uni, unen laatu ja määrä vaikuttavat positiivisesti jaksamiseen sekä ajatustyössä vaadittavien keskittymiskyvyn, luovuuden sekä ongelmanratkaisukyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen. 

  • Uniryhmä on Heltin uneen erikoistuneen työterveyshoitajan/psykologin vetämä ryhmämuotoinen valmennus, joka perustuu Lääkkeetön unettomuuden hoito -malliin.
  • Ryhmä on tarkoitettu niille, jotka kokevat nukkuvansa huonosti ja ovat motivoituneita löytämään uusia tapoja toimia ja työstää tilannetta.
  • Heltin uniryhmään kuuluu viisi valmennuskertaa, joiden kesto on 1,5 tuntia / kerta sekä seuranta. Lisäksi osallistuja saa kotitehtäviä.
  • Ryhmäkoko 8-12 henkeä.
  • Ryhmän tapaamiset voidaan toteuttaa työpaikallasi, Helttilöissä tai etänä suomeksi tai englanniksi.

Miksi Heltti?

Lisätietoa Heltistä mielen tuen kumppanina

Oikeanlainen ja oikea-aikainen tuki riippumatta miten mieli voi

Heltin mielen palvelut on rakennettu sen ympärille, että ajatus- ja tietotyöntekijät yksilöinä ja työyhteisön jäseninä hyvin, ja heillä on tietoa, osaamista sekä työkaluja pitää mielestään huolta töissä ja kotona. Roolimme terveyttä ja hyvinvointia edistävänä kumppanina nivoutuu työkykyjohtamisen malliimme.

Miksi Heltin mielen palvelut?

  • Kokonaisvaltainen ja skaalautuva eri kokoisten yritysten tarpeisiin – riippumatta miten mieli voi
  • Laadukas ja vaikuttava – tutkimukseen ja tietoon perustuvat palvelut
  • Asiakaskokemus – mutkaton palveluiden käyttäjälle, sidosryhmille ja tilaajalle 
  • Katkeamattomat hoitopolut – halutessasi takaisinkytkentä työterveyteen eri palveluista

Asiakkaitamme

Jutellaanko lisää?

Ota yhteyttä suoraan Anniin tai laita viestiä lomakkeella