Blogi

Johanna Ojala-Oksala | 3.2.2020

Tämä teksti ei sisällä viittä vinkkiä työuupumuksen välttämiseen

Vuonna 2006 paskaduuni-termin lanseeraamisen jälkeen tietyillä aloilla työmotivaatio romahti, mikä näkyi silloisessa työssäni sairauspoissaolojen lisääntymisenä asiakasyrityksissä.

Helsingin Sanomissa julkaistut tuoreet Kelan tilastot kertovat karua kieltä: yhä useampi on poissa töistä mielenterveyden häiriöiden takia. Sairauspäivärahaa saa mielenterveyssyistä jo 43 prosenttia useampi kuin kolme vuotta sitten. Siis 43 prosenttia! Tämänhän pitäisi olla kansallinen hätätila. Tilannetta käsitellään kuitenkin, kuin se olisi lähinnä yksilön oma hätätila. 

Vaikka Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgrenin mukaan erilaisia oireita diagnosoidaan nykyään aiempaa useammin mielenterveyden häiriöiksi, työterveyteen tulevat työntekijät haluaisivat kuitenkin ymmärrettävästi oireilleen jonkin somaattisen sairauden diagnoosin, kuten testosteronin puute, kilpirauhasen vajaatoiminta, uniapnea, matala ferritiini – tällöin oireita olisi helpompi ymmärtää ja hoitaa mahdollisesti lääkkeellisesti. Itse ei siten tarvitsisi tehdä muuta kuin poiketa kotimatkalla apteekkiin. Selvittelyissä toki lähdetään aina siitä, että somaattiset sairaudet poissuljetaan, jotta voidaan keskittyä hoitamaan oikeaa asiaa.

Mitä nuoremmista henkilöistä on kyse, sitä avoimemmin he tiedottavat asioistaan, sitä vähemmän piilottelevat uupumus- ja masennusoireitaan ja sitä herkemmin hakevat uupumukselle syitä työoloista. Nämä asiat voivat osaltaan selittää, miksi juuri nuorten naisten ikäryhmässä mielenterveysperusteisten sairauspäivärahojen määrä on ollut huimassa kasvussa. 

Työuupumus ei ole vain yksilön ongelma

Usein tämän aiheen kohdalla mediassa korostetaan sitä, mitä yksilö voi tehdä huomatakseen tai välttääkseen uupumuksen. Mutta kyse ei ole vain yksilöstä.

Olen kehittänyt työuupumuksen neljän Y:n mallin: työuupumukseen vaikuttavat tekijät tulevat niin yksilöstä itsestään kuin myös yhteisöstä, yrityksestä ja yhteiskunnasta. 

Yksilön ominaisuudet, kuten täydellisyyden tavoittelu tai miellyttämisen halu uuvuttavat. Samoin yksilön haitalliset käyttäytymismallit, kuten taukojen laiminlyönti ja työpäivän toistuva venyttäminen. 

Yhteisön tasolla uupumisen riskiä lisäävät omistautumiseen ja kaikkensa antamiseen kannustava ilmapiiri tai vaikkapa tiimiläisen ennakoimaton töistä pois jääminen (poisjäämisen syyllä ei ole väliä, jos toisten täytyy tehdä omiensa lisäksi poisjääneen työt). 

Yrityksen epäselvä visio ja tavoitteet sekä itseohjautuvuutta korostava kulttuuri voivat aiheuttaa kuormitusta, kun ei tiedetä, minne ollaan menossa ja miten sinne päästään.

Lisäksi yhteiskunnan asenteet vaikuttavat työssä jaksamiseen ja viihtymiseen: 2006 paskaduuni-termin lanseeraamisen jälkeen tietyillä aloilla työmotivaatio romahti, mikä näkyi silloisessa työssäni sairauspoissaolojen lisääntymisenä asiakasyrityksissä.

Nykyisin jo päiväkoti-ikäisille opetetaan rentoutumisen, rauhoittumisen, tietoisuus- ja itsensä johtamisen taitoja, joten osaaminen oman jaksamisen seuraamisesta ja epäkohtiin puuttumisesta tullee seuraavilla sukupolvilla jo itsestään. Tätä osaamista odotellessa meidän tulisi pitää huoli siitä, että nykyisillä työntekijöillä on työssään selkeät ja realistiset tavoitteet sekä joku, joka lopulta pitää huolen, että työtä tauotetaan riittävästi ja että työtä ei tehdä liikaa.

 

– Johanna Ojala-Oksala, psykologian lisensiaatti, työterveyspsykologi Heltissä


Haluatko kuulla lisää Heltin ennaltaehkäisevistä työterveyspalveluista? Ota yhteyttä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Lähettäessäsi lomakkeen, antamasi tiedot tallennetaan Heltin markkinointirekisteriini. Lue lisää tietosuojakäytännöstämme täältä.
Johanna Ojala-Oksala

Johanna Ojala-Oksala: Johanna Ojala-Oksala on työterveyspsykologi, työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi PsL, työnohjaaja STOry, prosessikonsultti, kriisipsykologian asiantuntija, työyhteisösovittelija ja opettaja. Johannalla on erityisosaamista vaikeiden vuorovaikutustilanteiden ja kriisitilanteiden selvittelyssä sekä työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyvissä haasteissa.