Blogi

Heltti | 10.6.2020

Oman elämän lakipaperit – Perhejuristin apu luo tulevaisuuden turvaa

Käsi sydämelle – milloin olet pysähtynyt miettimään omia tai perheesi lakiasioita? Edunvalvontavaltakirjaa, testamenttia, avioehtoa tai ehkä ositusta päättyneen avioliiton jälkeen. Jos vastaat kysymykseen, että muistat hyvin tai että joskus, kuulut jo vähemmistöön Suomessa. Meidän kansallinen helmasyntimme on, että oman elämän tärkeitä lakipapereita ei ajatella tai vaikka ajateltaisiin, niiden tekeminen tuntuu aivan liian työläältä.

Kuten koronakevät on meillä konkreettisesti opettanut, elämässä voi sattua mitä odottamattomampia asioita. Omien, oma parisuhteen ja perheen juridisten asiakirjojen kuntoon laittamisella on harvoin muita välittömiä vaikutuksia kuin mielenrauha siitä, että tietää kuinka asiat järjestyvät jos ja kun mutkia tulee eteen. Oman elämän lakipaperit ovat kuitenkin kuin vakuutuksia, ne turvaavat tulevaisuuden pahan päivän varalta.Mitä nämä oman elämän lakipaperit sitten ovat?

1. Edunvalvontavaltakirja

Ensimmäinen asiakirja, joka aivan kaikilla aikuisilla pitäisi olla kunnossa, on nimeltään edunvalvontavaltakirja. Se on huonosti tunnettu mutta tuikitärkeä asiakirja. Edunvalvontavaltakirja on ennakolta toiselle ihmiselle annettu lupa hoitaa sinun omia asioitasi ja päättää puolestasi, jos oma toimintakykysi on heikentynyt vaikkapa äkillisen sairauden tai onnettomuuden vuoksi. Puolisolla tai aikuisilla lapsilla ei ole tätä oikeutta automaattisesti, vaikka moni niin ajattelee. Se kannattaa laittaa kuntoon paitsi itselle ja puolisolle, myös omille vanhemmille.

2. Avioehto

Kaikille naimisissa oleville taas olisi tärkeää käydä ainakin ajatuksen tasolla keskustelu avioliittoon ”tehdasasetuksena” kuuluvasta avio-oikeudesta. Mitä vastaatte kysymykseen: Jos eroatte, haluatko jakaa aivan kaiken omaisuutesi puolisosi kanssa, myös omat säästösi ja ehkä perimäsi omaisuuden? Jos vastaus on ei, kannattaa harkita juuri teille räätälöidyn avioehdon tekemistä. Avioehto on asiakirja, jonka voi tehdä ennen avioliittoa tai avioliiton solmimisen jälkeen.

3. Testamentti

Kolmas tärkeä tulevaisuuteen suuntautuva asiakirja on testamentti. Testamentista on monella käsitys, että se kuuluu vain erittäin varakkaiden elämään. Jokaisen olisi kuitenkin tärkeää tehdä testamentti, sillä ei laki voi tietää, mikä juuri sinun elämässäsi olisi tärkeintä ja oikein. Testamentti on oma tahdonilmaisusi siitä, miten haluat omaisuutesi jakautuvan kuolemasi jälkeen. Se on mahdollisuus turvata ennen kaikkea puolisosi toimeentulo sellaisessa tilanteessa, jos itse lähdet täältä ensin. Jos olette puolisosi kanssa avoliitossa, testamentti on sitäkin tärkeämpi, sillä avopuoliso ei suoraan lain nojalla peri mitään. Testamentti on myös oivallinen perintöverosuunnittelun väline. Voit myös testamentissa muistaa itsellesi tärkeitä ihmisiä tai vaikkapa järjestöjä, jotka eivät ilman testamenttia perisi mitään.

Meillä Lexlyssä on missio saada suomalaiset laittamaan paperinsa kuntoon, ja olemme halunneet tehdä siitä mahdollisimman helppoa. Toimimme monessa mielessä samoin kuin Heltti, sillä perheoikeuteen erikoistuneet juristimme palvelevat suureksi osaksi etänä. Teille Heltin jäsenille maksuttomat alkuneuvottelut käydään puhelimessa tai videoneuvotteluna. Asiakirjaluonnoksia kommentoidaan sähköpostitse. Voit siis varata ajan juristillemme sellaiseen aikaan kuin sinulle sopii! Palvelumme on hinnoiteltu selkeästi ja läpinäkyvästi, joten yllätyslaskuja ei tarvitse pelätä. Ennakkotietona mainittakoon, että meillä on elokuussa 2020 tulossa myös itsenäisesti käytettäviä online-palveluja. Meillä on toki myös toimistot Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Heräsikö ajatus oman elämän lakitarpeiden kartoittamisesta? Ota yhteyttä, ja sovitaan maksuton alkuneuvotteluaika! Sen jälkeen tiedät, mitä omassa tilanteessasi kannattaisi tehdä ja kuinka voit saada mielenrauhaa laittamalla omat ja perheesi paperit kuntoon.

– Katariina Kuusiluoma
Head of Scaling Legal Services, Lexly Oy


Nyt uutena Heltti jäsenetuna 10% alennus kaikista Lexlyn perheoikeuden palveluista + maksuton alkukeskustelu (30 min) juristin kanssa oman tilanteesi hahmottamiseksi. Löydät kaikki Heltti jäsenedut lunastusohjeineen MyHeltistä