Blogi

Tanja Lappi | 14.6.2017

Käykö aivosi ylikerroksilla? 5 vinkkiä rentouttavaan kesälomaan

Kesäloma edessä. Viimeiset työviikot menevät höyryillä. Lasket päiviä, kuinka monta pitää vielä jaksaa. Ja listaat töitä, jotka pitää saada valmiiksi ennen kesälomaa. Kuulostaako tutulta?

Tutkimusten mukaan ihmiset ovat kuormittuneimmillaan juuri ennen joulu- ja kesälomaa (Kapasiteetti – Johtajan menestystekijä; Hagqvist, Nevalainen, Puranen, 2014). Viimeisetkin jaksamiset tiristetään käyttöön, jotta maailma saadaan valmiiksi.

Ajatustyöläisillä tämä tarkoittaa, että jo valmiiksi väsyneet aivot yritetään saada hurjaan loppukiriin. Ja sitten koittaa maali.

Olen pari vuosikymmentä nähnyt, mikä suomalaisia kuormittaa lomailussa. Tässä 5 vinkkiäni, joilla saat aivoillesi maksimaalisen hyödyn kesälomasta.

1. Jää lomalle hallitusti

Aivojemme orkesterinjohtajana toimii etuaivolohko, jonka tehtävänä on suodattaa ja valikoida tieto, jonka se päästää pidemmälle prosessoriimme opittavaksi ja muistettavaksi. Se myös erottelee isot asiat pienistä, tärkeät ei-tärkeistä.

Kun olet jäämässä lomalle, tee itsellesi lista asioista, joita aiot hoitaa ennen lomaa ja mitkä asiat jäävät hoidettavaksi loman jälkeen.

Älä täytä viimeisiä työpäiviä tukkoon palavereista, vaan ala hallitusti vapauttaa etuotsalohkon työkuormaa ja mahdollistamaan sen palautumista. Jätä viimeisille työpäiville aikaa vetää yhteen työkevättä, kiitä itseäsi onnistumisista ja tee suunnitelma, mihin tarttua kun palaat kesälomalta töihin.

Huomaat hyödyn siinä, että lomalle laskeutuminen, rento ajattelu ja hetkistä nauttiminen on helpompaa, kun etuotsalohko ei ole täynnä työkuonaa ja ylikuormittunut.

2. Aloita ja päätä loma keskellä viikkoa

Mitä, jos aloittaisitkin loman keskellä viikkoa vaikkapa keskiviikkona?

Lyhyt viikko auttaa pääsemään lomamoodiin.

Lomaltapaluushokin välttämiseksi palaa töihin myös keskellä viikkoa, jotta sinulla ei ole heti 5 täyttä työpäivää edessä.

3. Keskity lomalla tietoisesti yhteen asiaan kerrallaan

Nykyaivotutkimuksen mukaan monen asian samanaikainen tekeminen ei tee hyvää aivoillemme. Kesäloma on siitä hyvää aikaa, että pystymme itse määrittelemään paremmin, mitä teemme, miten ja mihin aikaan.

Pyri tietoisesti siihen, että kun luet Hesaria aamupalapöydässä, älä vilkuile samaan aikaan kännykkää tai tee kauppalistaa ohessa. Keskity lukemiseen.

Tai kun istut laiturin nokassa onki kädessä, älä vilkuile Facebookia. Aluksi yhteen asiaan keskittyminen on kuormittuneille aivoille todella vaikeaa, mutta kun sinnikkäästi vastustat kännykän vetovoimaa, huomaat että rentoudut ja pystyt elämään paremmin hetkessä.

4. Kiire on myrkkyä aivoille

Jos olet juossut työn perässä kevään, varmista että kesällä sinulla on riittävästi kiireetöntä, suunnittelematonta aikaa. Tyypillisesti suorittajapersoonalle jää päälle myös kesäloman suorittaminen. Työn vuoksi monta ihanaa, tärkeää ja välttämätöntä asiaa on jäänyt tekemättä. Kesällähän niitä voi sitten tehdä. Lukea kaikki artikkelit, jotka jäivät talvella lukematta. Tavata kaikki sukulaiset, joille ei ollut aikaa työkiireiden vuoksi. Ja remontoida kesämökki, joka on odottanut tuunausta jo pitkään.

Tylsyys on mannaa suorittajan aivoille.

Ehkä tänä kesänä tavoitteena olisikin viettää lomaa, jossa ei ole kiire mihinkään. Välttämättä ei ole suunnitelmaa jokaiselle päivälle tai edes jokaiselle viikolla. Mitä jos ihan vaan oltaisiin.

5. Digipaasto

Kaikenlaiset digitaaliset laitteet liittyvät vahvasti nykyiseen työntekemiseen ja auttavat monessa työtehtävässä. Samaan aikaan ne kuormittavat aivojamme tavalla, jota emme vielä ihan tarkalleen tiedä. Ne myös koukuttavat meitä voimakkaasti ja johtavat helposti siihen, että aivomme ovat jatkuvasti aktiivisessa tilassa.

Jatkuva reagoitavien ärsykkeiden tulva tappaa luovuuden.

Kiire ajaa ihmisen varuillaan olemisen ja aktiivisen reagoimiseen tilaan.

Kesän aikana on mahdollista laittaa digilaitteet ajoittain kiinni ja antaa aivoille toisenlaista virikettä luonnon, liikunnan, taiteen ja ystävien muodossa.

Bonusvinkit:

Työyhteisö: Anna armoa lomaltapalaajalle, jotta ei oltaisi heti kärttämässä huippusuorituksia. Lomaltapalaaja on usein unirytmin vaihtumisen takia kuormitustilassa ensimmäisinä työpäivinä.

Lomaltapalaaja: Jos teit to do -listan ennen lomaa, nyt on hyvä sauma tarkistaa se. Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen saattaa näyttää paljon selkeämmältä.

Tanjan vinkit kesälomaan katsottavissa ja luettavissa myös täältä:

Yle Uutiset: Työterveyspsykologin vinkit lomaan: Aloita keskellä viikkoa ja vältä nämä virheet

Iltalehti: Käyvätkö aivosi ylikierroksilla töissä? 5 vinkkiä rentouttavaan kesälomaan

Ylen aamu-tv: Näin pääset lomamoodiin

 

Tanja Lappi

Tanja Lappi: Olen yksi Heltin perustajista ja toimin Heltissä hyvinvointipalveluiden eteenpäin viejänä. Sydämeni sykkii asiakasrajapinnassa käydyille keskusteluille, vanhojen totuttujen tapojen kyseenalaistamiselle ja uusien asioiden innovoinnille. Minuun saattaa ajoittain törmätä myös työterveyspsykologin roolissa koutsaamassa Heltin jäseniä. Olen intohimoinen nukkumisen ja liikunnan puolesta puhuja, ja vapaa-ajan inhohimoni kohdistuvat vaihdellen päiväuniin ja treenaamiseen.