Johtajaterapia työpaikoille

Johtajan homma ei ole koskaan ole ollut helppoa – eikä se ole ainakaan helpottanut viime aikoina. He ovat tottuneet ylittämään jatkuvasti itsensä ja rajansa paineistetuissa tilanteissa, luotsaavat muita ihmisiä ja liiketoimintaa, sekä tekevät myös niitä vaikeita päätöksiä. Samanaikaisesti tiedämme tutkimuksista, että liian kova tai pitkään jatkunut paine on aito terveysriski.

Työuupumus ei kuulu minkään työtehtävän luontoisetuihin – ei myöskään johtajan. Johtajaterapian tarjoaminen pitäisi kuulua osaksi työsuhde-etuja.

 

Ota yhteyttä

extraimage

Miksi?

Myös johtaja on ihminen

Myös johtaja on ihminen, jolla on sama pää kotona ja töissä. Paineet kotona heijastuvat töihin ja päinvastoin. Johtajiin kohdistuu valtavia odotuksia, mutta reflektoinnin ja kuorman purkamisen väylät monesti puuttuvat. Johtajan työssä olisi erityisen tärkeää varmistaa aika ja paikka reflektointiin, mielen maadoittamiseen ja palautumisen taitojen kehittämiseen. Hyvinvoivasta johtajasta hyötyy paitsi henkilöstö, myös liiketoiminta ja ihminen johtajaroolin takana.

Mitä?

Vaativissa johtotehtävissä toimiville suunnattua keskustelutukea

Johtajaterapia on erityisesti vaativissa johtotehtävissä toimiville suunnattua keskustelutukea ja Suomen parhaimpien ja kokeneimpien terapeuttien tarjoamaa keskusteluapua työn ja muun arjen solmuihin – sekä niiden ennalta ehkäisemiseen. Johdon terapiamme pohjautuu kognitiivisanalyyttiseen (KAT) -suuntaukseen, jossa tarkastellaan sisäänrakentuneita vuorovaikutus- ja käyttäytymismallejamme, tullaan niistä tietoisemmiksi ja tätä kautta uudistetaan omia käyttäytymismallejamme ja vahvistetaan jo toimivia tapojamme. 

extraimage

Miten?

Syväymmärrystä johtajuuden roolista, liiketoiminnasta sekä terapiatyöskentelystä – luottamuksella

Johtajaterapiat voivat olla esimerkiksi säännöllisesti toistuvia tapaamisia johtajaterapiaan erikoistuneen asiantuntijan kanssa tai esimerkiksi 5-20 kerran jaksoja. Johtajaterapia edellyttää syväymmärrystä johtajuuden roolista, liiketoiminnasta sekä terapiatyöskentelystä.  Johtajaterapioita tarjoavat asiantuntijamme ovat Suomen parhaimpia asiantuntijoita, jotka ovat vuosia toimineet johtajien luottohenkilöinä ja täten ymmärtävät myös liiketoiminnan mukanaan tuomat reunaehdot. Voit luottaa, että meiltä saat alan parasta palvelua – luottamuksella.

Johtajaterapioita voit tarjota yksittäisille johtajille organisaatiossasi tai ostaa esimerkiksi tietyn määrän johtajaterapioita johtohenkilöidesi käyttöön. Johtajaterapiaan voi toki hakeutua myös yksityishenkilönä, lue siitä lisää täältä.

 

extraimage

Milloin ja ketkä?

Avun piiriin ei pidä mennä
vasta kun kriisi on päällä

Johtajaterapia kannattaa mahdollistaa erityisesti näissä tilanteissa:

  • kun henkilö aloittaa uudessa positiossa
  • kun henkilö kokee jatkuvaa ristipainetta johtajana (esimerkiksi johtaminen epävarmoina aikoina, suuret muutokset organisaatiossa)
  • kun henkilö kokee johtajana riittämättömyyttä työn, muun arjen ja oman hyvinvoinnin yhteensovittamisessa
  • kun johtaja itse tai organisaatio huomaa johtajan työinnon hiipuneen tyypillisestä tasosta
  • kun johtajalla on muita isoja muutoksia elämässäsi

. Heltti on johtajaterapian pioneeri. Johtajaterapiaa tarjoavat mm.:

  • Katri Kanninen, psykoterapeutti, psykologian tohtori, työnohjaaja ja tietokirjailija, arvostettu lyhytterapeuttisen työotteen kehittäjä ja kouluttaja
  • Leena Särkelä, PsL, psykoterapian erikoispsykologi, kouluttajapsykoterapeutti ja Koulutustalon liiketoimintajohtaja
  • Terhi Mets, Psykologi, työnohjaaja, Työn- ja organisaatioiden erikoispsykologi (PsL)
  • Liisa Lempinen, PsM, Psykologi ja BBA

Haluatko tietää lisää johtajaterapioista?

Laita viestiä lomakkeella tai ota yhteyttä suoraan Katriin

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Lähettäessäsi lomakkeen, antamasi tiedot tallennetaan Heltin markkinointirekisteriin. Lue lisää tietosuojakäytännöstämme täältä.

Johtajien uupuminen – tabu rikottavaksi?

On aika romuttaa yksinpärjäämisen ”huipulla tuulee ja sitä on kestettävä” -eetos. Kuuntele suositusta #nollatyöuupumusta -podcastista kolmen tunnetun toimitusjohtajan haastattelu.