Ajatustyö

Heltti | 28.6.2023

Heltti päivitti työterveyspaketit tietotyöhön keskittyneille pienyrityksille ja teki työterveyden verkko-ostettavaksi

Pienyritykset ovat Suomessa valtava voimavara ja niillä on huomattava vaikutus maamme talouteen. Suomalaisista yrityksistä yli 90 prosenttia on alle kymmenen hengen yrityksiä ja koko 2000-luvulla uudet työpaikat Suomessa ovat syntyneet pk-yrityksiin (Suomen Yrittäjät). Silti pienyritysten tarpeet – etenkin työterveyden osalta – jäävät usein isojen yritysten varjoon. 

Me Heltissä olemme työskennelleet kasvu- ja ajatustyöyritysten kanssa jo yli kymmenen vuoden ajan
ja suurin osa (84%) asiakkaistamme on tieto- ja ajatustyöhön keskittyneitä pienyrityksiä. Kuluneiden vuosien vuosien varrella olemme tukeneet yrityksiä työkyvyn ja jaksamisen johtamisen haasteissa, myötäeläneet muutoksia ja ohjanneet uudistuksia. Olemme auttaneet yrityksiä kasvamaan ja työkulttuureja kukoistamaan.

Meille pienyritykset ovat avainasiakkaita ja tavoitteenamme on tarjota heille a-luokan työterveyspalveluja jatkossakin. Siksi kehitimme palvelupakettejamme kevään aikana huomattavasti ja nyt ne vastaavat pienyritysten tarpeita entistäkin tuhdimmin. Tämän lisäksi otimme harppauksen tulevaisuuteen ja toimme paketit verkko-ostettavaksi,” kertoo Heltin pienyritysten asiakasonnellisuudesta vastaava Aino Ahola.


“Huomasimme, että pienyritysten työterveyden sivuilla vieraillaan paljon myös toimistoaikojen ulkopuolella. Nämä ovatkin usein niitä hetkiä, kun pienyritysten päättäjät saavat rauhassa tutkia tarjolla olevia vaihtoehtoja, jolloin myös päätökset tulevista hankinnoista syntyvät. Siksi loimme verkkokaupan, joka mahdollistaa työterveyden tilaamisen 24/7.” 

Suomen ainoa ajatustyöhön erikoistunut työterveys – nyt mutkattomasti netistä

Työterveyden ostaminen voi olla monille monimutkainen prosessi, ja työterveyshuoltoon liittyvät säännökset saattavat aiheuttaa päänvaivaa. Ymmärrämme myös, että työterveyden vaihtaminen voi investointina tuntua jopa riskiltä. Epävarmoina aikoina läpinäkyvyys onkin tärkeintä ja siksi haluamme avata seuraavaksi muutamia tärkeitä seikkoja Heltin työterveydestä.

  1. Kiinteähintaiset palvelut tuovat turvaa
    Selkeät, kiinteähintaiset palvelumme auttavat ennakoinnissa ja budjetoinnissa. Näin vältytään yllättäviltä kuluilta. Meillä asiakkaidemme ei tarvitse ottaa taloudellista taakkaa suurista työterveyskuluista – Heltissä tiedät aina, mitä maksat.
  2. Suomen laajin kumppaniverkosto mahdollistaa saumattoman ja vaivattoman hoitoon pääsyn
    Työelämä on jo pitkään ollut murroksessa ja työtä tehdään enää harvoin yhteisistä lokaatioista käsin. Sen sijaan tiimit työskentelevät yhä enemmän hajautetusti milloin mistäkin. Laajan kumppaniverkostomme ansiosta voimme taata palveluidemme saatavuuden ympäri Suomen, jolloin työntekijät saavat tarvitsemaansa apua ja hoitoa sujuvasti silloin, kun on tarve.
  3. Yhteinen tavoite strategisen kumppanuuden taustalla
    Yhteistyömme perustuu vahvaan kumppanuuteen, jossa jaamme yhteisen tavoitteen ja ideologian: kiinteän hinnan myötä tavoitteenamme ei ole ansaita ihmisten sairastumisesta, vaan pyrimme edistämään ihmisten hyvinvointia. Tästä syystä yli 60 % palveluistamme keskittyy terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen.

Me autamme rakentamaan työpaikastasi sellaisen, jossa ihmisten on mahdollista voida hyvin, onnistua työssään ja tehdä tulosta.

Oletko aloittelija, huolehtija, vai edelläkävijä – Helpotimme työterveyden ostamista ja oikean paketin valintaa

Meillä helttiäisillä on aito halu tuntea asiakkaamme ja tarjota parasta mahdollista tukea heti asiakassuhteen ensimetreiltä lähtien. Unelmamme on, että jatkossa työuupumuksesta voitaisiin puhua menneessä aikamuodossa. Ja tästä syystä halusimme tehdä työterveyden ostamisesta selkeämpää ja helpompaa.

“Halusimme tehdä työterveyden hankinnasta mahdollisimman mutkatonta ja tarvittaessa palvelut saakin käyttöön jo saman päivän aikana. Heltiltä yrityksesi saa tuekseen kasvollisen, moniammatillisen hoitotiimin, joka kulkee rinnallanne arjen ylä- ja alamäissä.”
-Aino Ahola / Pienyritysten asiakasonnellisuus


Jokaisella yrityksellä on omat ainutlaatuiset tarpeensa työterveyden suhteen, eikä työterveydessä “one size fits all” -periaate ole mahdollista. Siksi kehitimme kolme erilaista pakettia, joista yritysten on helppo valita juuri se, joka tukee heitä sillä hetkellä parhaiten.

Tee testi ja selvitä, mikä pienyrityksen työterveyspaketeista sopii sinulle parhaiten!

Tästä työterveyden valintatestiin!

Voit tutustua työterveyden paketteihin – ja muuhun valikoimaan – saman tien verkkokaupassamme:

Heltin yritysasiakkaiden verkkokauppa