Terveys ja hyvinvointi

Heltti | 10.3.2021

Turkulaisten työhyvinvoinnin puolesta – tutustu Heltin Turun tiimiin!

Heltin työterveyspalveluiden ideologia ja toimintamallin perusta on aina ollut se, että työntekijöiden terveenä pitäminen on kaikkien osapuolten etu. Tässä ajassa ennakointi ja hyvinvointiin panostaminen on noussut entistä vahvemmin yrityksissä esille, ja on ollut ilo huomata, että työterveyden toimivuutta katsotaan enemmän ja enemmän uusilla mittareilla.

Vuosi 2021 on lähtenyt Heltillä vauhdikkaasti käyntiin, ja luvassa on isoja juttuja erityisesti Turussa. Haluamme palvella jäseniämme entistä monipuolisemmin ja kasvattaa toimintaamme koko Turun alueella. Olemme rekrytoineet uusia helttiäisiä loppuvuodesta lähtien. Turun oma työterveystiimi on nyt kasassa, ja päässyt jo jäsentyössäkin vauhtiin. 

Keskustassa nähdään!

Heltti tulee näkymään isosti Turun keskustassa, sillä avaamme uuden Helttilän paraatipaikalle Humalistonkadulle! Tilojen remontointi on käynnissä, ja tähtäimenä on päästä avaamaan ovet huhtikuun aikana. Tämä on tietenkin meille ja jäsenillemme todella mahtava juttu, jolla saamme kehitettyä jäsenkokemusta Turussa aivan uudelle tasolle. Tiiserinä kuva uusista tiloista, viihtyisyys ja hyvinvointi edellä mennään!

Onko teillä työpaikalla kaikki hyvin?

Pitkittyneen poikkeusajan, epävarmuustekijöiden sekä työn ja arjen  limittäytymisen myötä etätyöapatiasta on tullut valitettavan tuttua. Monessa työpaikassa mietitään myös jo siirtymää seuraavaan normaaliin, palataanko takaisin toimistoille, löydetäänkö toimiva hybridimalli ja miten tämä kaikki vaikuttaa työhyvinvointiin. Heltin kattavista hyvinvointipalveluista löytyy tähänkin valmiita palvelukokonaisuuksia niin yksilöilöille, työyhteisölle kuin esihenkilöille, joten kerro rohkeasti jos voimme auttaa! Kannattaa myös osallistua kevään Heltti Akatemia ilmaiswebinaareihin ja tutustua Heltti Akatemia koulutuskatalogiin

Joko Heltti on tuttu?

Tuleeko mieleesi ajatustyöntekijöitä, jotka voisivat hyötyä Heltin ennaltaehkäisevistä työterveyspalvelusita? Tai ehkä teitä kiinnostaisi tukea työntekijöidenne hyvinvointia vaikka aiviergonomialuennolla? Otamme kiitollisena vinkkejä vastaan, ja teemme mielellämme teille tarjouksia! Heltti haluaa olla mukana edistämässä turkulaisten työhyvinvointia, sekä näkyä ja kuulua mukana keskusteluissa – lempeästi ja tarmokkaasti!

Tutustu Heltin Turun tiimiin!

Kimmo Laine
Turun kasvusta vastaava

Moikka! Minä olen Kimmo Laine, kehittämisen ja projektien sekatyömies, vannoutunut verkostoluuta ja yritysvastuusaarnaaja. Vastaan Heltin viemisestä Turun kartalle ja yhdessä myyntitiimimme kanssa Heltin kasvusta laajemminkin.

Ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen sydämeni sykkii entistä vahvemmin Varsinais-Suomelle ja sen yritysten ja asukkaiden hyvinvoinnille. Olen saanut käydä dialogia yrityspäättäjien ja yrittäjien kanssa, viimeisimpänä henkilöstöresurssien ja -kehityksen näkökulmasta. Uusi normaali on muuttanut hyvinvoinnin määritelmää ja työntekijöiden käsitystä työhyvinvoinnista, nostaen työnantajien haasteita ja vastuuta. Heltti on hyvä kumppani nyt ja tulevaisuudessa, me tahdomme ja osaamme auttaa. Nähdään ja kuullaan!

Anna-Mari Lahtinen
Työterveyslääkäri, Heltin terveyspalveluista vastaava

Hei! Olen Anna-Mari Lahtinen, työterveyshuollon ja yleislääketieteen erikoislääkäri ja Heltin terveyspalveluista vastaava. Lääkäriurani aikana olen työskennellyt työterveyden parissa julkisella ja yksityisellä sektorilla, kuntoutuksen parissa sekä noin 10 vuoden ajan globaalissa toimintaympäristössä suuryritysten HR-organisaatioissa vastaten työkyky- ja työhyvinvointiasioista sekä työterveyspalveluiden ostamisesta Suomessa. Olen siis päässyt katsomaan työterveyshuoltoa ”pöydän molemmilta puolilta”.

Minua kiinnostaa erityisesti aivojen terveys ja kokonaisvaltainen hyvinvointi, sekä näiden merkitys omassa työssä ja arjessa pärjäämisessä. Heltissä kiinnostukseni kohteet ovat osa jokapäiväistä työtämme ja olemme aidosti mukana kehittämässä sekä jäsentemme että jäsenyritystemme kykyä selviytyä ajatustyön haasteista, rautaisella tietotaidolla ja suurella sydämellä. Kiitos kun olette asiakkaitamme!

Camilla Rautanen
Työterveyshoitaja

Moikka! Olen Camilla Rautanen ja toimin Heltissä työterveyshoitajana. Olen työskennellyt hoitoalalla jo 11 vuoden ajan. Työkokemusta minulle on kertynyt vauvasta vaariin erilaisista lähihoitajan, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan työtehtävistä kokoajan oppien lisää uutta.

Terveyden edistämisen eri osa-alueet ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Itselleni hyvin tärkeässä asemassa on elämän tasapaino ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Nämä ovat asioita, joihin pyrin vaikuttamaan niin perheen arjessa, töissä kuin harrastusten parissa. Tavataan helposti lähestyttävässä Heltissä!

Aleksi Palola
Yleislääkäri

Moi! Olen Aleksi Palola, Heltin yleislääkäri ja erikoistun parhaillaan työterveyshuoltoon. Minulla on kokemusta laajalti perusterveydenhuollon eri alueilta sekä työterveyshuollon yleislääkärin töistä. Viimeiset vuodet painopisteeni on siirtynyt työterveyshuollon puolelle, jossa erityisesti ennaltaehkäisevät toimet ja sairauksien varhainen tunnistaminen on minulle antoisinta työtäni. Olennaisinta on mielestäni ihmisten kokonaisvaltainen terveys ja hyvinvointi, jonka ollessa tasapainossa olemme parhaimmillamme sekä kotona, töissä että harrastuksissamme.

Laura Jokinen
Sairaanhoitaja

Heippa. Minä olen Laura Jokinen. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja minun kanssani voit asioida HelttiLinjassa, HelttiChatissa sekä Turun Helttilässä. Olen hoidontarpeen arvion ammattilainen ja työhöni kuuluu valita juuri sinulle sopivat väylät saada oikea-aikainen ja sinun tarpeisiisi sopiva hoitopolku ja apu. Olen tehnyt uran akuutissa hoitotyössä, joten minun kanssani olet varmoissa käsissä.

Asiantuntemukseni on laaja monien sairauksia osalta, mutta nyt kiinnostuksen kohteena on erityisesti työssä jaksaminen ja palautuminen. Työ on iso osa elämää ja arkea, me olemme sinua tukemassa ja auttamassa kun sitä tarvitset, hieman jo etukäteen. Pian nähdään ja nyt jo kuullaan 🙂

Lue lisää Heltin työterveyspalveluista, ja pyydä tarjous!