Lehdistötiedotteet

Heltti | 22.8.2018

Talouselämä: Kahvisuku sijoitti työterveysalan pieneen haastajaan

Talouselämän juttu kertoo Heltin viimeisimmästä rahoituskierroksesta, jossa kerättiin yhteensä kahden miljoonan euron pääomasijoitukset kasvun tukemiseen. Rahoituskierroksen pääsijoittaja on kahvisuku Pauligin sijoitusyhtiö The English Tearoom. Muita sijoittajia rahoituskierroksella olivat FIM-rahoitusyhtiöstä tunnettu Niklas Geust, Terrafame-kaivosyhtiön hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia ja yhtiön vanhoja omistajia kuten Risto Siilasmaan First Fellow -sijoitusyhtiö. Lue artikkeli kokonaisuudessaan Talouselämän digilehdestä.

Varsinainen liiketoiminta kannattaa jo, ja loppuvuonna on tarkoitus päästä kassavirtapositiiviseksi

Heltti on neljän toimintavuotensa aikana kaksinkertaistanut liikevaihtonsa joka vuosi. Viime vuonna liikevaihto oli 2,6 miljoonan euroa ja tappiot noin miljoonan. Tänä vuonna yhtiö tavoittelee 4,2 miljoonan euron liikevaihtoa.

”Haimme rahoituskierroksella riittävästi käyttöpääomaa, jotta pääsemme riittävään kokoluokkaan. Varsinainen liiketoiminta kannattaa jo, ja loppuvuonna on tarkoitus päästä kassavirtapositiiviseksi”, Heltin toimitusjohtaja Timo Lappi kertoo.

Pauligien sijoitusyhtiö The English Tearoom (Oy Etrisk AB) on noin 150 miljoonan euron pääomia hallinnoiva sijoitusyhtiö, joka tekee myös suoria pääomasijoituksia listaamattomiin yhtiöihin. Sen aiempia sijoituksia ovat olleet esimerkiksi ruotsalainen vedensuodattimia kehittävä Nordaq Water Filter Systems ja lappeenrannassa toimiva sisäilmanpuhdistimien valmistaja UniqAir.

500 asiakasyritystä ja kuusi toimipistettä

Heltin palveluja käyttää nyt noin 500 asiakasyritystä ja toimipisteitä on kuusi pääkaupunkiseudulla, Oulussa ja Tampereella. Vuoden vaihteessa yhtiö on avaamassa uuden Helttilän Vantaalle, ja ensi vuonna tähtäimessä on kaksi uutta yliopistokaupunkia.

”Emme ole rakentamassa valtakunnallista sairaanhoidon verkostoa, sen ovat tehneet jo perinteiset toimijat. Olemme kiinnostuneita luomaan yliopistokaupunkeihin Helttilöitä, ja katamme kumppanuuksilla sairaanhoidon oman palvelumme ulkopuolisessa erikoissairaanhoidossa”, Lappi kertoo.

Toiminnan keskiössä ennaltaehkäisevät hyvinvointipalvelut ja perustason työterveyshuolto

Heltti on erikoistunut työterveysmarkkinoilla ajatustyöläisiin, kuten it-alan yritysten työntekijöihin. Toiminnan keskiössä on ennaltaehkäisevät hyvinvointipalvelut ja perustason työterveyshuolto.

Heltti on pystynyt hoitamaan 76 prosenttia työterveyden asiakastapahtumistaan etäpalvelujen avulla. Keväällä julkaistun uuden jäsenten MyHeltti-mobiilipalvelun kautta saa muun muassa chat-yhteyden päivystävään työterveyshoitajaan ja digitaalisia valmennusohjelmia.
Heltti ei laskuta erikseen sairaudenhoidosta käyntien perusteella, vaan laskutus yrityksiltä tapahtuu työntekijäkohtaisesti kiinteällä kuukausihinnalla.

Kiinnostaako sinua uuden ajan työterveys?  Laita meille rohkeasti viestiä alla olevalla lomakkeella.