Ajatustyö

Heltti | 2.10.2019

Suomalainen hyvinvointikulttuuri on kilpailuetu, jolla tähdätään nyt maailmalle

Hyvinvointipalvelut ja tulevaisuuden työskentely-ympäristö lyövät hynttyyt yhteen luoden kansainvälisen innovaation. Kaksi alansa edelläkävijää, Heltti ja Innovation House, ovat rakentaneet yhteisen hyvinvoinnin konseptin, jolla varmistetaan ajatustyöntekijöiden jaksaminen työelämän murroksessa. Suomessa alkanut yhteistyö siivittää yritykset kokeilemaan konseptia kansainvälisillä markkinoilla, ensimmäiseksi Singaporessa.

Ennaltaehkäisevillä toimilla asetetaan nollatoleranssi työuupumukselle.

Nopeassa kasvussa olevat suomalaisyritykset Heltti ja Innovation House tietävät asiakkaidensa dataan perustuen, että työhyvinvointi auttaa yrityksiä parempaan menestykseen. Innovation Housen yhteisöllisiin toimitiloihin yhdistettävillä Heltin moderneilla terveys- ja hyvinvointipalveluilla taataan tuottavat ja onnelliset ajatustyöntekijät. ”Etenkin pienemmissä yrityksissä yhdenkin avainhenkilön putoaminen on riski, jota startupit ja pk-yritykset eivät ole valmiita ottamaan. Ennaltaehkäisevillä toimilla asetetaan nollatoleranssi työuupumukselle”, sanoo Heltin perustaja ja työterveyspsykologi Tanja Lappi.

”Innovation Housessa eri yritysten työntekijät voivat aloittaa päivänsä yhteisellä virtuualikiipeilyseinällä ja osallistua yhteisiin jooga-ja mäkitreeneihin työpäivän lomassa”, kertoo Innovation Housen perustaja ja toimitusjohtaja Petra Erätuli-Kola. Heltin hyvinvointipalvelut täydentävät ajatustyöntekijöiden arkea muun muassa yhteistiloissa pidettävien popup-vastaanottojen ja aivotyövalmennusten muodossa. Lääkäriin pääse etänä tai Heltin laajentuneen sairaudenhoidon verkoston kautta aina, kun työntekijä niin toivoo.

Suomalaisyrityksissä on hyvinvointia edistävä ja vapaa-aikaa arvostava kulttuuri, joka on maailmalla vientituote.

Suomalainen hyvinvointikulttuuri on kilpailuetu, jolla Heltti ja Innovation House tähtäävät maailmalle. Tutkimusten mukaan suomalaisyrityksissä on maailman joustavimmat työajat ja muutenkin hyvinvointia edistävä ja vapaa-aikaa arvostava kulttuuri, joka on maailmalla vientituote. ”Suomen työterveys on maailman huippuluokkaa. Meillä on pitkä perinne työterveydestä. Tietotyöstä ja energiasyöpöistä työtavoista kuormittuu singaporelainen siinä missä suomalainenkin”, kommentoi Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen.

WHO katsoo masennuksen yleistyvän suurimmaksi työkyvyttömyyttä aiheuttavaksi tekijäksi.

Maailmanterveysjärjestä WHO katsoo masennuksen yleistyvän suurimmaksi työkyvyttömyyttä aiheuttavaksi tekijäksi. Työpahoinvointia vastaan on taisteltava ennakoivalla otteella. Heltti ja Innovation House uskovat, että yritysten jakamat yhteistilat tarjoavat otolliset lähtökohdat aktiiviseen hyvinvoinnin johtamiseen, jolle on kysyntää myös kansainvälisesti.

Heltti on kotimainen vuonna 2013 perustettu erittäin nopeasti kasvava terveysyhtiö. Heltin modernit hyvinvointi- ja työterveyspalvelut on kehitetty muuttuneen työn ja erityisesti ajatustyöläisten lähtökohdista. Heltillä on jo 10 000 jäsentä 600 asiakasyrityksessä. Yrityksen omistajina ovat työntekijät ja kourallinen nimekkäitä sijoittajia, Risto Siilasmaa mukaan lukien. www.heltti.fi

Innovation House on pääomasijoittajista, yrityksistä, startupeista koostettu uudenlainen kansainvälinen businesshome konsepti, joka yhdistää startupit ja korporaatiot. Se luo tulevaisuuden työskentelypaikkaa, jossa ympäristö tukee työhyvinvointia, yhteisöllisyyttä, uudistumista ja kasvua. Kotimainen nuori yritys avasi ensimmäisen toimipisteensä Otaniemeen hieman yli kaksi vuotta sitten, ja on sen jälkeen laajentanut kahteen sijaintiin Helsingissä (Kallio ja Arabia) sekä ensimmäiseen kansainväliseen kohteeseensa Singaporessa. Innovation House tarjoaa tällä hetkellä yhteisön yli 130 yritykselle 1000 jäsenpaikalla. www.innovationhouse.fi 

Lisätietoja:

Timo Lappi, toimitusjohtaja, Heltti

timo.lappi@heltti.fi, 040 756 7809

Petra Erätuli-Kola, toimitusjohtaja, Innovation House

petra@ihf.fi, 0400415946

 

TAHDOTKO KUULLA LISÄÄ HELTIN AJATUSTYÖLÄISILLE SUUNNATUISTA HYVINVOINTI- JA TERVEYSPALVELUISTA?

Laita viestiä, me tarjoamme kahvit.