Simulaatioharjoituksia askeleiden keräämiseksi
Mars kaamos! -askelkampanja
Heltin Mars kaamos! -askelkampanja on hyvässä vauhdissa. Tervetuloa mukaan, jos kampanja kutsuu vasta nyt! Askelia ehtii hyvin lisätä juuri tästä hetkestä lähtien. Kampanjan päivittäinen tietopläjäys tänään käsittelee sitä, miten monia eri askelia päivän mittaan kertyy varsin helposti, kun niitä alkaa tietoisesti lisätä joka väliin.
Silloin ennen vanhaan, helmikuussa, kun vielä elimme entistä normaalia aamulla herättiin, hoidettiin aamutoimet ja lähdettiin töihin. Siirtymät sujuivat joko jalan, pyörällä, julkisilla tai omalla autolla. Iltapäivällä sama siirtymä oli edessä toiseen suuntaan: työpaikalta kotiin. Työpäivän aikana moni kävi lounaalla jossakin työpaikan ulkopuolella ja asteli päivän mittaan tulostimelle, kahvihuoneeseen, neukkariin, kollegan luo, sosiaalitiloihin, postittamaan jotakin yms. Ennen vanhaan palavereissakin saattoi olla taukoja, jolloin ehti kävellä kahville, ulos tai vessaan. Palaverien välissä piti siirtyä toiseen tilaan tai jopa toisen yrityksen tiloihin.
Uuden normaalin aikakautena tuo kaikki korvautuu noin kymmenellä askelparilla, jotka otetaan sängystä keittiön pöydän ääreen. Pahimmillaan koko päivä sujuu etäyhteyksillä samasta pisteestä käsin, etäpalaverit jatkuvat toinen toisensa perään eikä siirtymille jää tarvetta. Päivittäisten arkiaskeleiden määrä voi jäädä hälyttävän vähäiseksi, ellei kiinnitä asiaan mitään huomiota vaan antaa työn imun liimata ahterin kiinni tuoliin koko päiväksi.
Mitä jos alkaisit kokeilla simulaatioharjoituksia vanhan normaalin malliin? Mistä kaikesta ikinä keksit kerätä askelia – keho ja vireystila kiittävät. Tässä muutamia esimerkkejä:
- Aamusimulaatio eli ”siirtymä” työpaikalle: Kävely 6 x esim. makuuhuone-keittiö-vaatehuone-vessa-kahvinkeitin-ruokapöytä-vessa-keittiö-eteinen-vaatehuone-eteinen, jonka jälkeen ulkona pieni vapaavalintainen kävelykierros, lyhimmillään vain autolle/bussipysäkille ja takaisin, pisimmillään metsälenkki tai korttelin kierros.
- Työpäiväsiirtymien simulointi: Laita esimerkiksi selaimestasi Tomato Timer käyntiin ja hälyttämään yhtä usein kuin vanhan normaalin aikaan tuli noustua liikkeelle. Simuloi kävelymatkaa tulostimelle, kahvihuoneeseen, kollegan luo kysymään/vastaamaan jostakin, palavereja eri tiloissa jne.
- Taukoliikunta – eli kalavale-simulaatio: Kerro työkaverien puuttuessa huonekasville tai koirallesi, mitä kaikkea eilen jumpassa/crossfitissä/salilla tehtiin, näytä muutamat liikkeet sekä korosta, miten rankka setti oli ja näytä missä nyt tuntuu. Jos olet työkaverin kanssa samassa tilassa etkä kotona, saa työkaveriakin käyttää – jos hän juoksee karkuun, saa hän lisättyä samalla näppärästi askeleitaan. Juoksemalla perään lisääntyvät sinunkin askeleesi.
- Brexiting-simulaatio: Kehitä motorista aivokuortasi ja kävele takaperin tai edistyneenä versiona kävele sivuttain. Ennen vanhaan toimistolla oli se yksi, jolla oli aina niin kova kiire pois yhteisestä juttutuokiosta, että oli koko ajan poistumassa paikalta, mutta jäi kuitenkin vielä hengailemaan ja juttelemaan ottaen samaan aikaan askeleita poispäin – joko selkä edellä takaperin tai kylki edellä sivuttain. Hieman kaukaa haettua, että sillä olisi jotain yhteistä sanan brexiting kanssa. Päivän askelmittari raksuttaa silti eteenpäin joka askeleesta.
Summa summarum: Kiinnitä huomiota siihen, miten paljon ennen vanhaan tuli huomaamatta otettua askeleita päivän aikana, ja pyri lisäämään askelia uudessa normaalissa vähintään saman verran. Jos tuplaat askelmäärän, tuplaat myös niiden terveyshyödyt. Ota siis askelia sinne ja tänne, joka puolelle. Kannusta myös kollegasi liikkeelle.