Ajatustyö

Oskar Wikholm | 9.11.2020

Päivittäisen askelmäärän merkitys

Mars kaamos! -askelkampanja

Kävely on ihmiselle luonnollisin tapa liikkumiseen ja siirtymiseen paikasta toiseen. Kävelyn hyödyt hyvinvoinnin ja terveyden kannalta ovat myös selkeitä. Kävely muun muassa parantaa kestävyyskuntoa, tuki- ja liikuntaelimistön sekä sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa sekä auttaa painonhallinnassa. Kävely on myös lähtökohtaisesti matalan kynnyksen liikuntamuoto, se onnistuu suurimmalta osalta ihmisistä eikä yleensä vaadi suurempia valmisteluita etukäteen.

Hyötyliikunnan vähentäjät

Tämän päivän elintapamme ja teknologiset ratkaisut mahdollistavat meille sujuvan arjen hyvin vähäisellä kävelyllä. Ruokaa, vaatetta ja tavaraa voi tilata suoraan kotiin, terveydenhoito-, pankki- ja muita palveluita voi hoitaa sohvalta käsin ja ulkona voi liikkua vaikka sähköpotkulaudalla. Teknologisten ratkaisujen kehityksestä kertoo esimerkiksi uuneihin myytävät uunikamerat – ruuan kypsymistä ei siis tarvitse kävellä katsomaan keittiöön, kunhan puhelimen näytöltä vilkaisee.

Kaikki nämä ratkaisut toki helpottavat elämäämme ja voivat olla mieluisia, mutta tiputtavat samalla vähän kerrallaan myös meille elintärkeitä askeleita päivästä. Kuluneen vuoden aikana moni onkin mahdollisesti huomannut, miten kävely ja askelmäärä on tippunut etätöiden sekä sosiaalisen eristäytymisen myötä. Työmatkan ja harrastusten hyötyliikunta kotiovelta bussipysäkille tai autolle on vaihtunut muutamaksi askeleeksi makuuhuoneesta keittiöön tai työhuoneeseen.

Annals of Internal Medicine -lehdessä kesällä julkaistussa tutkimuksessa nähtiin merkittävää pudotusta askelmäärissä maailmaanlaajuisesti tammikuusta kesäkuuhun kestäneellä seurantajaksolla. Tutkimuksessa askelmäärät saatiin älypuhelimista yli 400 000:lta yksilöltä 187 eri maasta. Globaalisti askelmäärässä nähtiin keskimäärin 27% lasku koronarajoitusten myötä.

Onko sinun päivittäisessä askelmäärässä tarvetta muutokselle?

Usealla meistä on mahdollisuus selvittää omaa kävely- ja askelmääräänsä esimerkiksi älypuhelimen tai aktiivisuusrannekkeen avulla. Vaikka puhelimesta saatu askeldata ei välttämättä kerro aivan täsmällistä totuutta, se antaa varsin hyvän kuvan isosta kokonaisuudesta. Kannattaakin rohkeasti kurkata omaa askelmääräänsä ja katsoa, olisiko tarvetta muutokselle. Suomalaisten suositusten mukaan terveyden kannalta tavoiteltava minimiaskelmäärä on 9000-11 000 askelta päivässä, ihanteen ollessa noin 13 000 askelta per päivä. Samaan tapaan kuten edellä mainitut asiat vähentävät päivittäisiä askelmääriä, voi askeleita ja kävelyä lisätä vähän kerrallaan pitkin päivää – kaikki lasketaan ja lyhyimmistäkin kävelyistä on hyötyä terveyden kannalta.

Itse askelmäärän kannalta ei ole merkitystä, päätätkö lähteä kävelylle ulos vai otatko askeleet sisällä esimerkiksi tunnin työpuhelun aikana kotona. Ulkona liikkuminen on tietenkin suotavaa ja siitä nähdään valtavasti erilaisia terveydellisiä hyötyjä, mutta tärkeintä on pystyä lisäämään kävelyä, erittäin matalalla kynnyksellä ja lähes missä tahansa ympäristössä. Sitä paitsi, myös sisätiloissa kävelemällä jalkaterä pääsee työskentelemään monipuolisemmin, kun kengän mekaaninen tuki puuttuu alustan ja jalkapohjan välistä. Toki aerobisen kestävyyskunnon kannalta on kehittävämpää lisätä kävelyn kestoa ja intensiteettiä.

**Vaihtoehtoja askelmäärän lisäämiseen on lukuisia ja valinnat askelmäärän kohottamiseksi ovat lähtökohtaisesti yksinkertaisia:**

  • Hoida työpuhelut kävellen
  • Osallistu etäpalavereihin kävellen
  • Käy ennen työpäivää lyhyellä kävelyllä, joka vastaa normaalia siirtymistä bussipysäkille tai parkkipaikalle
  • Käy lounastauolla lyhyellä kävelyllä, joka vastaa siirtymistä lounaspaikkaan
  • Hoida kauppareissut kävellen tai valitse parkkipaikka hieman kauempaa. Isoista marketeista saa upeasti askeleita
  • Lähde vapaa-ajalla pitkälle kävelylle ulos, Suomi on pullollaan upeita luontokohteita.
  • Myös kulttuurista voi nauttia kävellen, taidemuseoissa ja näyttelyissä pääsee kävelemään

Käynnistämme marraskussa Heltissä kävelykampanjan Mars kaamos!, jonka tarkoituksena on lisätä tai ylläpitää jäsentemme päivittäistä askelmäärää, sillä se on hyvinvoinnin ja terveyden kannalta tärkeää, ja siihen on jokaisella mahdollisuus.

Oskar Wikholm

Oskar Wikholm: Toimin työfysioterapeuttina Heltissä ja olen äärimmäisen kiinnostunut liikkeen ja liikkumisen vaikutuksista niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnan hyvinvointiin ja terveyteen. Vapaa-aikani kuluu pitkälti poluilla juostessa ja koripallokentällä valmentaessa.