Ajatustyö

Timo Lappi | 2.4.2015

Pääsiäisen #DigiDetox

Digitalisaatio ja sosiaalinen media ovat viime vuosina hiipineet suureen osaan elämässämme. Yhä useampi asia hoituu kätevästi ja nopeasti kännykällä sekä töiden parissa että vapaalla. Toisaalta alati saatavilla oleva tieto ja määrättömät mahdollisuudet myös kuormittavat. Moni meistä huomaa jäävänsä koukkuun ja kaivavansa kännykän vaistomaisesti taskustaan heti, kun tulee pieni tauko muilta ärsykkeiltä.

Koska sinä viimeksi vietit 24 tuntia ilman tietokonetta, Internet-yhteyttä ja kännykkää?

Viime aikoina on alettu puhua yhä enemmän digitaalisista detoxeista (Digital Detox). Tällainen digi-detox tarkoittaa ajanjaksoa, jonka aikana ihminen pidättäytyy käyttämästä digitaalisia laitteita, kuten tietokoneita ja kännyköitä. Sillä katsotaan olevan positiivista vaikutusta mm. stressitason alentamiseen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen.

Ihmisten kaipuusta ottaa tauko sähköisistä viestimistä on onnistuttu luomaan jo liiketoimintaakin. Maailmalla järjestetään Digi-retriittejä, joissa kännyköihinsä addiktoituneet ihmiset viettävät muutaman päivän inspiroivassa ympäristössä ilman tietokoneita ja kännyköitä (mm. Digital Detox).

Lisäksi ihmisten teknologiaähkyyn tarjotaan helpotusta myös – kuinkas muuten kuin – teknologian avulla. Kännyköihin ja tietokoneisiin löytyy sovelluksia, joilla voi tarkkailla ja rajoittaa omaa kännykän tai tietokoneen käyttöään. Checky on iPhone-sovellus, joka kertoo kuinka monta kertaa päivässä avaat kännykkäsi (Checkyn perustajan lukema oli 124, pääsisitkö itse alle 100:n?). DigiDetox on Android-sovellus, joka estää kännykän käyttämisen valituksi ajaksi (muutamaksi tunniksi, päiväksi tai viikoksi) kaikkeen muuhun kuin hätäpuheluihin. Estoa ei voi perua muuten kuin resetoimalla kännykän.

Tässä kaupallisessa Digi-retriittien ja sovellusten maailmassa Heltti antaa veloituksettomat ohjeet Digi-detoxin pitämiseksi pääsiäisenä. Kunnianhimosi ja koukuttumisesi asteen mukaan voit valita alla olevista sinisen, punaisen tai mustan linjan.

Sininen linja: Tee päätös, että vältät sosiaalista mediaa ja nettiselainta ainakin yhden päivän ajan. Pidä kännykkää äänettömällä ja lupaa itsellesi, ettet reagoi näytölle tuleviin ilmoituksiin.

Punainen linja: Kytke kännykän mobiilidata pois päältä ainakin kahdeksi päiväksi ja vältä kajoamasta muihin sähköisiin välineisiin. Voit huomata, kuinka aluksi vaistomaisesti tsekkaat kännykkääsi ennen kuin muistat, ettei siinä ole datayhteyttä.

Musta linja: Kytke kännykkä ja tietokone kokonaan pois päältä kiirastorstaina klo 18 ja takaisin päälle pääsiäisen jälkeisenä tiistaina klo 08.

Kaikki linjat: Nauti lisäksi ystävistä, kirjoista, ulkoilmasta, liikunnasta, hyvästä ruoasta ja levosta.

Minkä linjan sinä arvelisit selvittäväsi? Julkisia sitoumuksia digi-detoxista ja valitusta linjasta voi antaa – tietenkin sosiaalisessa mediassa, hashtagilla #DigiDetox.

Heltti toivottaa palauttavaa ja virkistävää pääsiäistä!

Timo Lappi

Timo Lappi: Tehtäväni on pitää huoli siitä, että Heltin palvelut vastaavat asiakasyritystemme ja jäsentemme tarpeita. Parhaat fiilikset saan siitä, kun onnistumme tuomaan toimialalle uusia parempia käytäntöjä. Tavoitteenani on, että Heltti tuo lisää terveitä elinvuosia ja hyvinvointia puolelle miljoonalle ihmiselle ja tarjoaa työntekijöilleen - helttiäisille - toimialamme parhaan työpaikan. Pyrin elämään myös vapaa-ajalla Heltin oppien mukaisesti, eli minut löytää usein Espoon rantaraitilta juoksemasta tai pyöräilemästä.