Ajatustyö

heltti | 8.9.2015

Oletko viisastelija vai valmentaja?

Hei mä niin tiedän miltä susta tuntuu! Mulle on käynyt just sama juttu. Näin sun kuule pitää tehdä, odotas, mä kerron…

Työkavereina, esihenkilöinä, oman alamme asiantuntijoina meidän on vähintäänkin houkuttelevaa TIETÄÄ milloin mistäkin, milloin kenenkin puolesta. Auttavaisesti ja hyvää tarkoittaen jakelemme neuvojamme, pahimmassa tapauksessa myös pyytämättä. Alamme opettaa, kertoa miten parisuhdeongelma kannattaisi ratkaista (”Jätä se sika!”), miten alainen selviytyisi läkähdyttävästä työkuormastaan (”Katsos, mä excelöin kaikki mun työtehtävät näin…”), miten paino lähtisi laskuun ja lenkkari liikkeelle (”Jätät ne sokerit pois ja lisäät aerobista treeniä.”). Mikäs siinä, hyviä neuvoja kaikki – ainakin teoriassa, tai ehkä jopa käytännössä neuvon antajalle itselleen. Se kun vaan valitettavasti on niin, että kannettu vesi ei kaivossa tuppaa pysymään.

Ihmiselle, etenkin hädän tai ongelmatilanteen äärellä, on syvimmiltään tärkeintä aina ylläpitää itsemääräävyyden kokemuksensa. Oman virheen, puutteen tai vajavaisuuden, toisin sanoen itseä tai omaa tilannetta koskevan ongelman, tunnistaminen tarkoittaa aina sitä, että olemme jollain tavalla epäonnistuneet: valinneet väärin, päätyneet väärään tilanteeseen, toimineet väärin tilanteen vaatimusten kannalta, syystä tai toisesta. Muutenhan mitään ongelmaa ei olisi. Tällaisessa tilanteessa olemme luonnostamme puolustusasemissa, yritämme sitkeästi säilyttää kokemuksemme itsestämme pohjimmiltaan osaavina, vaikka nyt tilanne onkin tukala. Kun rohkenemme raottaa ongelmaamme muille (”Hei, mulla ei mene oikein hyvin…”), voi hätäisesti, vaikkakin hyvää tarkoittaen, heitetty neuvo tuntua märältä rätiltä vasten kasvoja (”Mitä tuo muka MINUN tilanteestani tietää!”). Vähintäänkin neuvo jää päälle liimatuksi, ulkokohtaiseksi, jonkun TOISEN ratkaisuksi.

Ehkä seuraavan kerran kun ystävä, työkaveri tai alainen avautuu minulle ongelmastaan, maltankin pysähtyä kuuntelemaan. ”Hei, tuo on varmaan hankala tilanne sinulle, kerro lisää.” Maltankin antaa kertojan säilyttää oman ainutkertaisen kokemuksensa, pidättäytyä vertaamasta omiin, ERILAISIIN, kokemuksiini. Tällöin mahdollistuu sen toteutuminen, mikä kaikenlaisessa ohjaamisessa, konkreettisen työkalun tai perehdytyksen pyytämistä lukuun ottamatta, aina terveysvalmennuksesta arjen esihenkilötyöhön lienee keskeisintä: auttaa avun pyytäjää ylläpitämään itsestään kuva osaavana ja pystyvänä ammattilaisena (tai ihmisenä), ja samalla ottamaan vastaan omaa työskentelyä tai tilannetta rikastavia näkökulmia. Kun saamme itse oivaltaa, löytää vastauksen omasta tietovarastostamme taitavan valmentajan esiin houkuttelemana, voimme todella oppia jotain uutta. Vasta tällöin pystymme viemään oppimme käytäntöön ja soveltamaan uusia ajatuksia arjen tilanteissamme.

Heli Rautjärvi

Kirjoittaja työskentelee Heltissä työterveyspsykologina ja harjoittelee valmentamista ja kuuntelemista opettamisen ja puhumisen sijaan. Työn ilon puolestapuhuja (vai -kuuntelija?) uskoo reippaaseen mieleen reippaassa ruumiissa, kannustaa työterveystoimijoita moniammatillisuuteen ja -äänisyyteen, ja tietää onnen ja hyvinvoinnin asuvan arjen pienissä asioissa. Heltti on vuonna 2013 perustettu terveydenhuoltoalaa ravistava kasvuyritys. Heltti tarjoaa työterveyshuoltoa ja hyvinvointipalveluita kiinteällä kuukausihinnalla panostaen vahvasti terveyden edistämiseen ja virtuaaliseen asiointiin.