Ajatustyö

Tanja Lappi | 15.6.2020

Miten päästä lomamoodiin kuormittavan kevään jälkeen?

Olemme eläneet perin merkillisen ajanjakson tänä keväänä Koronan takia. Osa meistä on työskennellyt maaliskuun puolesta välistä saakka pelkästään kotitoimistolla hoitaen kaikki tapaamiset, kokoukset, juoksevat työtehtävät ja strategiset suunnittelut läppärin ruudulta käsin. Kodista tai mökistä on yht’äkkiä tullut työpaikka, koulu, päiväkoti, you name it. Miten tästä kaikesta irtautuu ja siirtyy lomamoodiin, kun ei edes pysty matkustamaan kaukomaille kohoamaan arjen yläpuolelle?

Jaan teille muutamia ajatuksiani, joita ainakin itse ajattelin hyödyntää lomalle siirtyessäni.

1. Täydestä vauhdista totaaliseen pysähtymiseen ei kannata

Koska kevät on ollut meille monella aika kuormittavaa aikaa, suosittelen että viimeisen työviikon viimeiset päivät käyttäisit kevään reflektointiin ja havaintoihin: mitä olet saanut aikaan, mitä uutta olet oppinut, mitä hyviä toimintatapoja siirrät syksyyn. Laskeudu hiljalleen kohti rauhoittumista ja lomamoodia, tasaa sykettä jo ennen lomaa ja tee minimuotoinen tilinpäätös työkeväästäsi.

2. Hyvästele ja pura kotitoimistosi

Jos olet työskennellyt kotitoimistolla, olohuoneen nurkassa tai keittiön pöydän äärellä, siirrä läppäri, kertyneet paperipinot ja muistot työn tekemisestä rituaalinomaisesti muualle. Pysähdy hetkeksi miettimään, että huhhuh olipas kevät. Kiitä itseäsi hyvästä työstä.

3. Millainen on sinulle tyypillinen tapa jäädä lomalle?

Pyri noudattamaan itsellesi tyypillistä tapaa jäädä lomalle. Jos olet tottunut karistamaan kotimaan tomut heti jaloistasi, suunnittele miten irrottaudut koronarajoitusten puitteissa (mm. telttaretki lähiluontoon, drinkkibaarin pystyttäminen havaijilaisittain omalle pihalle, rosvopaisti maahan mökillä, hotelliyö omassa kotikaupungissa…). Irrottautumiseen kannattaa juuri nyt nähdä vaivaa.

4. Miten työyhteisössäsi juhlitaan lomalle jäävää?

Voitaisiinko jokaista lomalle jäävää juhlistaa pullakahvein, niin että tiimi nauttisi yhteiset kahvit ja jokainen vastaisi omasta pullastaan viikoilla, jolloin moni jää lomalle? Miten voisitte tiiminä vetää kevään yhteen ja kiittää itseänne ja toisianne?  Sama yhteen kerääntyminen on hyvä viettää tavalla tai toisella toki myös sitten kun aikanaan lomat on ohi.

5. Mitä kovempi kevät, sitä pidemmin kestää päästä rauhalliseen moodiin

On myös hyvä tunnistaa ja tunnustaa, että kevät on varmasti vaatinut veronsa, ja hyväksyä että lomamoodin saavuttaminen saattaa ottaa aikansa. Hyvä vinkki on irrottautua täysin digilaitteista hetkeksi, kestää siitä mahdollisesti syntyvä ahdistus ja uskaltaa vaan olla ja hengittää. Muutama ensimmäinen päivä voi tuntua siltä, että kierrokset jopa lisääntyvät ja hengitys tihenee kun ei yht’äkkiä olekaan tarkkaa aikataulutettua videopalaverien rumbaa. Liikunta ja eräily luonnossa laskevat tutkitusti verenpainetta ja sykettä sekä lisäävät palautumista.  Niillä kannattaa täyttää ensimmäiset lomapäivät. Myös uuden taidon opettelu, konkreettisten asioiden tekeminen käsillä ja kirjan lukeminen irrottavat tutkimusten mukaan hyvin arjesta ja edistävät palautumista.

Lomamoodi kyllä saapuu mieleen, malta vain antaa sen tulla rauhassa. Hyvää kesälomaa sinulle! ☀️

Katso myös Tanjan vinkit Ylen aamusta: Miten laskeutua levolliseen lomaan koronakevään jälkeen?

Tanja Lappi

Tanja Lappi: Olen yksi Heltin perustajista ja toimin Heltissä hyvinvointipalveluiden eteenpäin viejänä. Sydämeni sykkii asiakasrajapinnassa käydyille keskusteluille, vanhojen totuttujen tapojen kyseenalaistamiselle ja uusien asioiden innovoinnille. Minuun saattaa ajoittain törmätä myös työterveyspsykologin roolissa koutsaamassa Heltin jäseniä. Olen intohimoinen nukkumisen ja liikunnan puolesta puhuja, ja vapaa-ajan inhohimoni kohdistuvat vaihdellen päiväuniin ja treenaamiseen.