Ajatustyö

Anni Tuominen | 3.4.2017

Miksi lähdin maailmanympärimatkalle?

Kolme vuotta sitten löysin vuonna 2006 julkaistusta kiltalehdestä haastatteluni, jossa kerroin että 10 vuoden päästä näen itseni matkustamassa maailman ympäri. Olin päättänyt vakaasti, että en anna työelämän oravanpyörän viedä minua mukanaan. Mutta mitä kävikään, kahdeksan vuotta oli kulunut todella nopeasti, enkä ollut vieläkään toteuttanut unelmaani? Aika ei vain vielä ollut sopiva maailmanympärimatkalle.

Nyt 11 vuotta myöhemmin, olen viimein lähtenyt maailmanympärimatkalle.

“On helppoa sanoa, että aion toteuttaa reissun muutaman vuoden sisällä, mutta todella vaikeaa tehdä päätös todellisesta lähtöpäivästä. Ikinä ei ole hyvä aika, mutta asioilla kuitenkin tapana järjestyä.”

Vuodesta 2009 saakka olen mullistanut perinteisiä toimialoja suurella intohimolla kovasti kasvavissa yrityksissä, ensiksi Firassa ja sitten Heltissä. Onnistuimme kasvattamaan pienellä porukalla Heltin asiakasyritysten määrän kahdessa ja puolessa vuodessa kymmenestä kahteen sataan. Start-up vaiheessa tanssitaan jatkuvasti veitsenterällä, eikä yhden henkilön pidempää poissaoloa ole helppoa järjestää. Heltin kasvaessa haave maailmanympärimatkasta alkoi palata ajatuksiini ja juttelin siitä myös Heltissä avoimesti. On helppoa sanoa, että aion toteuttaa reissun muutaman vuoden sisällä, mutta todella vaikeaa tehdä päätös todellisesta lähtöpäivästä. Ikinä ei ole hyvä aika, mutta asioilla kuitenkin tapana järjestyä.

Vielä ei tiedä milloin olen ja missä, mutta jos sitä vaikka tekisi, niin kuin Suomessa kesällä ja liikkuisi hyvien säiden perässä.

Viime keväänä ennen kesälomille jääntiä olin sekä henkisesti että fyysisesti poikki. Olin nyrjäyttänyt nilkkani lenkillä ja käytin urheilulta säästyneen ajan työn tekoon. Ehkä se tai joku muu sai minut tekemään päätökseni. Kerroin Heltin toimitusjohtajalle Timolle, että haluaisin toteuttaa puolen vuoden maailmanympärimatkan vuonna 2017 ja kysyin, kumpi olisi parempi ajankohta, kevät vai syksy. Timo vastasi siihen upeasti, että mikä vaan tekee minut onnellisemmaksi, sillä Heltin kannalta parempi on onnellinen Anni.

“Päätös on pitänyt sisällään paljon luopumista, mutta uskon, että puoli vuotta maailmalla antaa lopulta enemmän kuin se ottaa.”

Miten oikein voin jättää unelmatyöni Heltissä puoleksi vuodeksi? Ennen kaikkea kiitos tämän mahdollistamisesta kuuluu kollegoilleni ja Heltin yrityskulttuurille. Itselle päätös on pitänyt sisällään paljon luopumista, mutta uskon, että puoli vuotta maailmalla antaa lopulta enemmän kuin se ottaa. Valmisteluun on liittynyt myyntiprosessien kuvaamista, kehittämistä ja rekrytointia (PSST. Meillä on paljon paikkoja auki!). Tämä on mahdollistanut kehityksen ja toiminnan skaalaamisen nopeammin, kuin mitä se olisi ehkä ollut muutoin. Lisäksi Heltti on saanut aivan upean myynti- ja markkinointitiimin, josta olen suunnattoman ylpeä. Reissun jälkeen uskon, että minulla on reppukaupalla uusia ajatuksia ja energiaa kasvattaa Helttiä yhdessä upean tiimin kanssa aivan uusiin sfääreihin.

Tavoitteeni puolen vuoden irtiotolle on nauttia matkasta, oppia elämään hetkessä ja tutustua itseeni entistä paremmin. Mukaan lähtee avopuolisoni Matti, joten itseni lisäksi reissulla voi keskittyä myös yhdessäoloon. Jottei matka menisi pelkästään lomailuksi, projektinamme on sukeltaa eri kulttuurien ja kansojen onnellisuuden syövereihin ja tarinoita tästä voi seurata blogissamme www.happinessinabackpack.com.

Anni Tuominen

Anni Tuominen: Heltin asiakasonnellisuudesta vastaava, DI, joka innostuu maailman muuttamisesta paremmaksi. Intohimonani on terveysalan mullistaminen yksilöllisillä, ennakoivilla ja älykkäillä terveyspalveluilla. Näistä palveluista jokainen työpaikka löytää myös lisää energiaa ja tuottavuutta työhön. Tästä keskustelen kanssasi mieluusti lisää! Minut löytää useimmiten Pelago-pyöräni selästä polkemassa asiakastapaamisesta toiseen. Vapaa-ajalla saan energiaa auringosta, matkustamisesta, surffista ja joogasta.