Ajatustyö

Tanja Lappi | 16.4.2020

Miksi emojit ja videoyhteys kannattaa valjastaa käyttöön taistossa Koronavirusta vastaan?

Oletteko miettineet, mikä kaikki jää puuttumaan ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kun nökötetään kotona läppärin äärellä päivät pitkät? Miksi jopa introvertti laittaa etäpalaverissa puhuessaan videon päälle, huolimatta siitä että joutuu katsomaan omia silmäpussejaan tunnista toiseen? Tai vieraat ihmiset toljottavat toisiaan ja mahdollisesti niukasti nyökkäävät tai jopa hymyilevät, kun tulevat lenkkipolulla vastaan.

Ihminen kaipaa toista ihmistä. Sosiaalinen deprivaatio on laajasti käytetty rangaistus- ja kiusaamiskeino, lapsi laitetaan jäähylle toiseen huoneeseen rauhoittumaan, nuori suljetaan pois porukasta, ollaan niin kuin ei huomattaisikaan häntä. Mistä tällaisesta seuraa, ja miten me voisimme välttyä sosiaalisen deprivaation negatiivisilta vaikutuksilta?

  • Tunteet tarttuvat, peilautuvat toisesta ihmisestä. Ilmeet aktivoivat tunteet. Palaveroimalla ilman videoyhteyttä emme saa vahvistusta tai peilauttua omia tunteitamme. Emme näe niitä pieniä hyväksynnän nyökyttelyjä, kannustavia hymyjä emmekä tosin myöskään sitä kollegaa, joka on kädet puuskassa valmiina puolustautumaan hetkellä millä hyvänsä. Opetus #1: Pidä video päällä aina kun vaan mahdollista. Unohda omat silmäpussit, hymyile, nyökkäile, muikistele työkaverille. Saat samaa takaisin ja boostattua mielihyvähormonien tuotantoa samalla kun väännätte yhteistä agendaa eteenpäin.

 

  • Työpaikan kahvitauoilla, vessassa käynneillä ja palavereilla altistat itsesi palautteelle. Joku huikkaa sinulle, että olipa naseva kommentti Slackissä. Toinen kehuu sinun uusia nahkahousuja ja kolmas kiittää, kun olet keittänyt tuoreet kahvit. Miten tällaisia spontaaneja, kollegaalisia palautteita saa kotitoimistolla? No ei ainakaan kiukkuiselta teiniltä, jolta on kielletty kaikki kiva, eikä myöskään talousasioilla murehtivalta aviomieheltä. Niitä pitää siis alkaa tietoisesti generoida tässä uudessa arjessa. Opetus #2: Muista kiittää, kehua, muistaa läheisiäsi kotona ja työkavereitasi töissä. Käytä viestinnässä paljon emojeja, sydämiä ja muita hömpötyksiä. Niille on just nyt tarvetta.

 

  • Jos toimit toimitusjohtajana, johtajana, esimiehenä, tiiminvetäjänä tai koutsina ja mietit, että pitäisikö minun pitää taas one-to-one -keskustelut porukkani kanssa, nyt olisi peliliikkeen paikka. Heitä pelottaa tulevaisuus, he miettivät kotona päivittäin ovatko ja tekevätkö riittävästi, osaavatko tarpeeksi, huomaako kukaan kuinka paljon he venyvät firman eteen. Nyt on se paikka, jossa sinun tulee viikoittain kannustaa, arvostaa, tukea ja valaa uskoa tulevaan. Opetus #3: Esimiehenä sinun tärkein tehtäväsi on varmistaa, että porukkasi on työkykyinen ja iskussa myös ensi viikolla.

 

Kirjoittaja on Heltin työterveyspsykologi, joka tuijottaa jokaista vastaantulijaa ja yrittää saada hymyn jos toisenkin generoitua päiväkävelyn lomassa. Tämän hän tekee itsensä ja muiden vuoksi 🙂

Tanja Lappi

Tanja Lappi: Olen yksi Heltin perustajista ja toimin Heltissä hyvinvointipalveluiden eteenpäin viejänä. Sydämeni sykkii asiakasrajapinnassa käydyille keskusteluille, vanhojen totuttujen tapojen kyseenalaistamiselle ja uusien asioiden innovoinnille. Minuun saattaa ajoittain törmätä myös työterveyspsykologin roolissa koutsaamassa Heltin jäseniä. Olen intohimoinen nukkumisen ja liikunnan puolesta puhuja, ja vapaa-ajan inhohimoni kohdistuvat vaihdellen päiväuniin ja treenaamiseen.