Terveys ja hyvinvointi

Marita Ukkola | 6.5.2019

Kohti kehopositiivisuutta – Älä laihduta päivä 6.5.

Oletko laihduttanut, jojoillut, turhautunut tai ärsyyntynyt painonhallintaan liittyvissä asioissa? Kesä on tulossa ja lehdissä vilisee erilaisia vinkkejä, millä keinoilla vielä ehtisit pääsemään kesäkuntoon. Onko tuttua? Mutta tiedätkö mitä, tänään on kansainvälinen Älä laihduta -päivä. Eli tänäänkö syödään kuin viimeistä päivää ja kansainvälisen luvan kanssa?

Kansainvälinen Älä laihduta -päivä järjestettiin ensimmäisen kerran Iso-Britanniassa vuonna 1992. Suomessa päivä lanseerattiin vuonna 2008 ja valtakunnallisesti päivää on vietetty vuodesta 2010. Suomessa kampanjaa ylläpitää Syömishäiriöliitto-SYLI ry ja sen jäsenyhdistykset. Älä laihduta -päivän tarkoitus on herättää pohdintaa laihduttamiseen ja painoon liittyen sekä ylläpitämään kehopositiivisuutta, jossa kaikenkokoiset, -näköiset ja -muotoiset ihmiset ovat yhtä arvokkaita.

Oletko itse oman elämäsi haltija vai ohjaako sinua joku muu?

Tänään, Älä laihduta -päivän vastakkainasettelussa ei siis tarkoiteta herkuttelua koko päivän ajan, vaan laihduttamisen vastakohtana on normaali arki tavallisine syömisineen. Tavallisessa arjessa on myös herkuttelu sallittu, on se sitten kullekin omien mieltymystensä mukaisesti sopivia joko makeita tai suolaisia valintoja. Kannattaa myös muistaa, että usein jos tekee liian kovat rajat itselleen syömisten suhteen, on tätä hankala noudattaa. Usein arki hankaloituu ja mahdollisesti aiemmin pudotetut kilot tulevat sittemmin tuplana takaisin.

Ajattelumalli, missä kaikenlaiset kehot ja elämäntavat hyväksyttäisiin osana jokaisen omaa elämää on Älä laihduta -päivän yksi taustalla olevista ajatuksista. On hyvä ymmärtää, että se mikä sopii jollekin ei sovi kaikille. Ota nyt hetki aikaa ja mieti voisiko nyt olla se hetki jossa pyrkisit hyväksymään itsesi ja nauttimaan elämästä, jos koet että tämä ei vielä toteudu? Pohdi, oletko itse oman elämäsi haltija vai ohjaako sinua joku muu?

”Monet tuppaavat nipistämään yhä enemmän ja enemmän ruokamääristä peläten painon nousua”

Voisit myös miettiä omaa arkisyömistäsi ja onko jotain, mikä estää sinua syömästä esimerkiksi nälän ja kylläisyyden mukaan? Millainen on oma ateriarytmisi? Onko se omasta mielestäsi toimiva tai tunnistatko asioita, mitkä ovat sinulle haasteita? Säännöllisyys ja riittävyys ovat usein asioita joita pohdimme myös ravitsemusterapian vastaanotollani. Monet tuppaavat nipistämään yhä enemmän ja enemmän ruokamääristä peläten painon nousua. Osa taas kiireessä saattaa jättää jonkun aterian syömättä joka saattaa kostautua sittemmin kovana nälkänä, mitä kompensoidakseen syödään myöhemmin mitä tahansa nopeasti saadaan käsiin, tai napostellaan jatkuvasti pitkin iltaa. Näillä keinoilla on usein aika haastavaa pitää yllä vireyttä, tyytyväisyyttä omiin valintoihin ja jaksamista.

Mitä jos tämä olisikin se päivä, kun ajattelisit Älä laihduta -päivän tausta-ajatusten mukaisesti? Tai kokeilisit miltä tällaiset ajatukset tuntuvat? Voisitko ottaa ne omaan arkeesi mukaan? Mikä on ensimmäinen asia, jonka tänään teet kohti astetta tyytyväisempiä valintoja? Kokeile, kuuntele ja tunnustele mikä on itsellesi parasta 🙂

Marita Ukkola

Marita Ukkola: Olen Marita, työterveyshoitajana ja laillistettuna ravitsemusterapeuttina Heltissä työskentelevä, positiivisen asenteen omaava työterveyshuollon asiantuntija. Olen kiinnostunut hyvinvoinnista ja teen mielelläni töitä työssä jaksamisen parantamiseksi. Vapaa-aikani kuluu paljolti kolmen lapsen arjen pyörittämisessä ja uusien kokemusten kartoittamisessa.