Lehdistötiedotteet

Heltti | 2.11.2016

Kauppalehti 2.11.2016: Heltti teki työntekijöistään omistajia: ”Halusimme, että tämä on aidosti meidän kaikkien yhteinen juttu”

Työterveys- ja hyvinvointipalveluja tarjoavan yhtiön johtoryhmään kuuluu koko henkilöstö.

Helsingin Salmisaaressa työterveysyhtiö Heltin tiloissa on silminnähden innostunutta väkeä töissä. Viime kesästä lähtien suurin osa yhtiön työntekijöistä on ollut myös osakkaita, sillä Heltti päätti tarjota osakkeita koko henkilöstön merkittäväksi.

Kun monissa terveysalan yrityksissä omistus on siirtynyt ulkomaille, Heltissä omistus pysyy vankasti Salmisaaressa.

”Halusimme, että tämä on aidosti meidän kaikkien yhteinen juttu. Ihan alusta saakka olemme olleet kulttuurilla johdettu porukka. Olemme tasa-arvoisia keskenämme ja se on meille todella tärkeää. Toimimme kuin jalkapallojoukkue, jossa jokainen pelaaja tietää oman paikkansa, sanoo Heltin toimitusjohtaja ja perustajaosakas Timo Lappi.

Lue koko artikkeli Kauppalehdestä!

Alkuperäinen kirjoittaja: Janne Pöysti

Kuvaaja: Lauri Olander