Johtaminen

Heltti | 11.6.2018

Heltin Johtajan kapasiteetti -webinaarit

Kevään 2018 webinaarisarjassa keskityimme johtajan kapasiteettin ja työyhteisöjen hyvinvoinnin tukemiseen neljäosaisella webinaarisarjalla. Webinaarit ovat sunnattu erityisesti johdolle ja HR:lle, mutta sopivat myös toki kaikille  johtamisesta ja oman kapasiteettinsa kehittämisestä kiinnostuneille. Katso webinaarien tallenteet alta.

WEBINAARITALLENNE #1: Empatia on hyvän johtamisen edellytys

Vaikka joskus niin haluaisimmekin, johtaja ei ole superihminen. Kyetäkseen luotsaamaan laumaansa eteenpäin, on johtajan kesytettävä itsensä äkäisyyden ääreltä. Webinaarissa psykologimme kertovat, mitkä hyvinvoinnin pilarit ovat sujuvan vuorovaikutuksen ja empatiakyvyn edellytyksiä. Webinaaria isännöi Heltin työterveyspsykologi Jaakko Sahimaa vieraanaan Heltin työterveyspsykologi Oulusta, Terhi Mets.

WEBINAARITALLENNE #2: Johtajan resilienssi

Millaisia ominaisuuksia on johtajalla, joka kaaduttuaan nousee kerta toisensa jälkeen ylös? Resilienssillä tarkoitetaan muutoskuntoa ja selviytymiskykyä. Resilientillä ihmisellä on sujuva ja joustava toimintakyky yllättävissä ja odottamattomissa tilanteissa sekä vaikeuksia kohdattaessa. Webinaarissa opit, millaisia taitoja ja ajattelumalleja resilientit ihmiset ja työyhteisöt tyypillisesti omaavat. Saat myös neuvoja psykologeiltamme ja TyöCoacheltaimme Jaakko Sahimaalta ja Johanna Vilmiltä, miten resilienssiä voi harjoittaa käytännössä.

Resilienssi puhutti myös syksyn Johtajan kapasiteetti -seminaarissamme, jossa oli mukana resilienssistä ja empatiasta puhunut Alex Stubb. Lue lisää täältä

WEBINAARITALLENNE #3: Työn merkityksellisyyden johtaminen

Kokemus oman työn merkityksellisyydestä on yksi keskeinen työntekijän sitoutumiseen ja tehokkuuteen vaikuttava tekijä. Mutta millaisin keinoin johtajat ja esimiehet voivat vaikuttaa työntekijöiden motivaatioon ja kokemukseen oman työnsä merkityksellisyydestä? Mistä syntyy työn merkityksellisyys ja mielekkyys? Entä miten tukea jokaista tuunaamaan omasta työstään itselleen entistä merkityksellisempää? Muun muassa näihin kysymyksiin vastataan webinaarissa, jota isännöi Heltin psykologi ja TyöCoach Jaakko Sahimaa.

WEBINAARITALLENNE #4: Palautteen anto ja palkitseminen

Rakentava palaute on yksilön ja organisaation kehityksen edellytys. Kysymyksinä kuitenkin herää se miten kehittää palautteelle avoin kulttuuri ja mitä se merkitsee työyhteisön kapasiteetille? Miten johtajan kannattaa palkita yksilöä ja työyhteisöä? Webinaarissa pureudutaan palautteenannon ja palkitsemisen maailmaan oppaina Heltin TyöCoach ja työpsykologi Jaakko Sahimaa sekä työpsykologi ja HR-coach Heli Rautjärvi. Webinaarin tavoitteena on auttaa johtajia luomaan motivoivia ja tehokkaita palkitsemis- ja palautemenetelmiä omaan organisaatioonsa.

Haluatko kuulla lisää Heltin kapasiteettivalmennuksesta? Laita meille rohkeasti viestiä alla olevalla lomakkeella.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Lähettäessäsi lomakkeen, antamasi tiedot tallennetaan Heltin markkinointirekisteriin. Lue lisää tietosuojakäytännöstämme täältä.