Ajatustyö

Heltti | 31.5.2016

Miksi ihmeessä takaisin työterveyteen?

On aina mielenkiintoista päivittää LinkedIniin uusi työpaikka ja odottaa kontaktien reaktioita. Onnitteluita sateli tällä kertaa etenkin privaattiviesteinä, mutta kahden kesken moni esitti seuraavia kysymyksiä:  Miksi palasit terveysalalle? Miksi ihmeessä takaisin perinteiseen työterveyteen? Miksi vaihdoit trendikkäällä matkailualalla toimivan nopeasti kasvavan IT-yrityksen toimialaan, jolla ei ole tehty ainuttakaan isoa innovaatiota 30 vuoteen? No, juuri siksi. Tai oikeastaan siksi, etten ollut tietoinen näistä innovaatioista aiemmin.

Heltin myyntijohtaja Anni Rouvinen oli saanut yhteystietoni yhdeltä potentiaaliselta asiakkaalta, jolle olin aikanaan myynyt työterveyspalvelut. Rehellisesti sanottuna en innostunut kovin paljon Annin “kosiskeluista” aluksi. Olin seurannut Heltin kehitystä jo pitkään sivusta enkä uskonut, että markkinoilla olisi tilaa pienelle uudelle toimijalle. Uteliaisuus kuitenkin voitti ja suostuin tapaamaan Annin.

Puolen tunnin haastattelu venyi lopulta reilun kahden tunnin keskusteluksi pienyritysten työhyvinvoinnista ja aidosta ennaltaehkäisemisestä. Kahden samankaltaisen illan jälkeen olin tullut Heltti-uskovaiseksi. Tästä suurin kiitos kuuluu työterveyden uudelle evankelistalle ja Heltin toimitusjohtajalle Timo Lapille.

Nyt kun minulla on muutama viikkoa takana Helttiäisenä voin sanoa että usko on vain vahvistunut. On ollut hienoa nähdä, että kiinalaisen kylätohtorin opit on aidosti saatu tuotua nykypäivään. Heltin mallissa palveluntuottajalla, työnantajalla ja työntekijällä on yhtenäinen tahtotila pitää työntekijä, tai niinkuin Heltillä sanotaan jäsen, terveenä. Samalla olen huomannut että kun palvelukonsepti tuottaa selvää lisäarvoa asiakkaalle, myös henkilöstö voi olla aidosti ylpeä siitä mitä he tekevät. Se taas näkyy asiakkaalle erinomaisena palvelukokemuksena ja vaikuttavuutena mitä ei voi kouluttaa tai opettaa.

Uskon, että vaikka sote-uudistuksessa työterveyteen ei ilmeisesti ole tulossa suuria muutoksia (Rehula: Sote-uudistus ei muuta työterveyshuoltoa), Heltin tyyppiset uudet toimijat tulevat muuttamaan toimialaa sisältäpäin. Mitä nopeammin, sitä parempi.

Heltti-uskovainen, Juha

Ps. Myyntikin on (vastoin odotuksiani) hauskaa kun palvelu myy itse itsensä. Suurin haaste näyttää olevan asiakkaiden luokse pääseminen. Sen jälkeen homma menee eteenpäin kuin itsestään, myyjästä huolimatta.