Johtaminen

Timo Lappi | 26.9.2017

Hyvä toimitusjohtaja on kuin komposti

Terveiset kompostista! Lokakuun alusta alamme Heltissä elää itseohjautuvassa Pallomeriorganisaatiossa. Jännittääkö? Kyllä! Toisaalta odotan myös innolla uutta toimenkuvaani.

Intouduin kirjoittamaan tästä teemasta Kauppalehden Viivan Alla -blogiin alla olevan tekstin, jossa ajatuksia eri tavoista organisoitua, Teal-organisaatioista, Heltin tulevasta Pallomeriorganisaatiosta ja omasta toimenkuvastani.

Fredrik Laloux on kirjoittanut kirjan Reinventing Organizations, jossa hän käy läpi ihmiskunnan historiasta nykypäivään erilaisia tapoja organisoitua ja esittelee uuden Teal-organisaatiomallin.

Kun ihmiset alkoivat aikoinaan organisoitua, se alkoi punaisista organisaatioista, joissa sovellettiin vahvimman lakia. Johtajaksi valittiin ryhmän vahvin yksilö. Kuka tahansa saattoi haastaa johtajan ja voittaessaan tuli uudeksi johtajaksi. Punaisia organisaatioita voi tunnistaa edelleen mm. järjestäytyneen rikollisuuden parista.

Jotta organisaatiot saattoivat kasvaa, johtajuus irrotettiin yksittäisen johtajan voimankäytöstä ja liitettiin hierarkkisen organisaation asemiin ja symboleihin liittyvään valtaan. Näin tultiin keltaisten organisaatioiden aikakaudelle. Mm. armeijan ja kirkon voi edelleen tunnistaa toimivan keltaisen organisaation keinoin.

Useimpien suuryritysten organisaatioista tunnistaa oranssin organisaation piirteitä.

Seuraavana kehitysvaiheena ovat oranssit organisaatiot, jotka ovat edelleen hierarkkisia mutta joissa ylhäältä tulevat käskyt liittyvät tavoitteisiin, kun puolestaan organisaation jäsenille jää paremmin tilaa päättää, miten tavoitteet saavutetaan. Useimpien suuryritysten organisaatioista tunnistaa oranssin organisaation piirteitä.

Vihreät organisaatiot pyrkivät tuomaan kaikki organisaation jäsenet mukaan päätöksentekoon. Ne ovat hyvin tasa-arvoisia, mutta toisaalta niiden päätöksentekoa voi rajoittaa tarve konsensukseen.

Itseohjautuvuus on hierarkian vastakohta.

Informaatioajan moderniksi organisaatiomalliksi Laloux esittelee Teal (suomeksi sinivihreä) organisaatiot, jotka ovat itseohjautuvia. Itseohjautuvuus on hierarkian vastakohta, siinä päätöksiä ei tarvitse alistaa johtajien tehtäviksi, vaan kuka vain organisaatiossa voi tehdä tehtäviinsä liittyvän päätöksen. Kuulostaako villiltä kaaokselta? Näin voi olla, mutta Laloux esittelee kirjassaan eri puolilta maailmaa paljon erikokoisia organisaatioita, jotka menestyvät erinomaisesti tällä liiketoimintamallilla.

Kuka tahansa voi tehdä minkä tahansa päätöksen pidettyään asiasta ensin neuvonpidon.

Otamme Heltin johtamismallissa 1.10.2017 harppauksen eteenpäin ja alamme toimia Teal-organisaation periaatteiden mukaisesti. Pallomeriorganisaatiossamme jakaudumme 6-10 Helttiäisen itseohjautuviin tiimeihin, joille ei tule esimiehiä. Kuka tahansa voi tehdä minkä tahansa päätöksen pidettyään asiasta ensin neuvonpidon, jossa hankkii päätettävään asiaan neuvot muilta, joilla on päätettävään asiaan asiantuntemusta tai joita päätös koskee. Ei siis hierarkiaa eikä konsensusta, vaan neuvonpitoa ja itseohjautuvuutta.

Mikä jää sitten itseohjautuvassa organisaatiossa toimitusjohtajan tehtäväksi?

Jännittääkö? Kyllä! On varmaa, ettei uusi organisaatiomme toimi täydellisesti alkuvaiheessa, mutta luotamme saavamme siitä ajan kuluessa kilpailuedun. Mikä jää sitten itseohjautuvassa organisaatiossa Heltin toimitusjohtajan tehtäväksi? Suojella organisaatiotamme ja itseohjautuvasti huolehtia minun vastuulleni sovituista tehtävistä.

Hierarkkisissa organisaatioissa p***a valuu toimitusjohtajalta muiden johtajien kautta alaisille.

Ja sitten vielä yksi asia. Tiedättehän sanonnan, jonka mukaan pee valuu organisaatioissa aina alaspäin? Hierarkkisissa organisaatioissa se valuu toimitusjohtajalta muiden johtajien kautta alaisille. Hyvässä itseohjautuvassa organisaatiossa toimitusjohtaja toimii kompostina. Odottaa organisaation alimmaisena peen valumista, ottaa vastaan ja kompostoi. Ja sen jälkeen pirskottaa ravitsevan mullan takaisin organisaatioon.

Haluatko että tulemme kertomaan organisaatioonne uuden ajan Heltti-työterveydestä? Laita meille rohkeasti viestiä alla olevalla lomakkeella.

 

 

Timo Lappi

Timo Lappi: Tehtäväni on pitää huoli siitä, että Heltin palvelut vastaavat asiakasyritystemme ja jäsentemme tarpeita. Parhaat fiilikset saan siitä, kun onnistumme tuomaan toimialalle uusia parempia käytäntöjä. Tavoitteenani on, että Heltti tuo lisää terveitä elinvuosia ja hyvinvointia puolelle miljoonalle ihmiselle ja tarjoaa työntekijöilleen - helttiäisille - toimialamme parhaan työpaikan. Pyrin elämään myös vapaa-ajalla Heltin oppien mukaisesti, eli minut löytää usein Espoon rantaraitilta juoksemasta tai pyöräilemästä.