Lehdistötiedotteet

Heltti | 18.6.2014

Helttiin palveluliiketoiminnan osaaja myyntijohtajaksi

Työterveys ja –hyvinvointialaa uudistava Heltti Oy rekrytoi korkeatasoista palvelumyyntiosaamista. Anni Rouvinen siirtyy 4.8.2014 Heltin myyntijohtajaksi rakennusalaa ravistavasta Fira Oy:stä, jossa hän on viimeiset viisi vuotta kasvattanut yritystä palveluliiketoiminnan kehityksen ja myynnin tehtävissä.

Rouvinen aloittaa elokuun alussa Heltin myyntijohtajana vastuullaan myynti ja markkinointi. Rouvinen tulee myös Heltin osakkaaksi ja osallistuu siinä roolissaan Heltin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Yrityksen muita omistajia ovat perustajaosakkaat toimitusjohtaja Timo Lappi, palvelujohtaja Tanja Lappi ja työterveyslääkäri Seppo Kettunen. Heltti tarjoaa työterveys- ja hyvinvointipalveluita ajatustyöläisille kiinteällä kuukaisihinnalla ja on avannut helmikuussa ensimmäisen toimipisteensä Helsingin Ruoholahteen.

–        On mahtavaa saada palveluenergiaa taloon. Anni on jo aiemmin osoittanut kyntensä uusien palveluiden muotoilemisessa ja kaupallistamisessa. Fira Oy, josta Anni siirtyy Heltille, on juuri voittanut Finnish Service Alliancen myöntämän Vuoden Palveluteko 2014 –kilpailun. Samaisessa kilpailussa Heltti sai myös kunniamaininnan. Tämä kertoo, että samalla asialla ollaan, uudistamassa perinteisiä aloja palvelu- ja asiakaskeskeisillä toimintamalleilla. Uskon, että Anni tuo Helttiin hyvää kokemusta sekä vauhtia kasvuun ja muutoksen tekoon, Timo Lappi kertoo.

Tuotantotalouden DI Anni Rouvinen on viimeiset vuodet vastannut Fira Oy:ssä Verstas-konsultointiliiketoiminnasta ja myynnistä. Hän tuli Firaan vuonna 2009 tekemään liiketoiminnan kehittämistä palveluliiketoiminnan opein koskevaa diplomityötä, jota lähdettiin soveltamaan yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä. Tuolloin reilut 14 M€ vaihtanut yritys ennustaa konsernin vuoden 2014 liikevaihdon ylittävän jo 100 M€.

–        Seuraavaksi haluan parantaa ihmisten hyvinvointia, ja Heltillä on mahtava liiketoimintamalli siihen. Heltti kehittää alaa juuri oikeaan suuntaan, kohti terveempiä ja tuottavampia ihmisiä. Heltin toiminnassa korostuvat samat aiheet, joiden parissa olen työskennellyt Firalla: aito asiakaslähtöisyys, yhteistyö, parhaan osaamisen hyödyntäminen ja uuden teknologian käyttöönotto. Uskon, että palvelu- ja asiakaslähtöisyyden opeilla voidaan tehdä ihmeitä meidän kaikkien terveydelle, Rouvinen kertoo.

Lisätietoja:

Anni Rouvinen, puh. 0400 792 488, anni.rouvinen@heltti.fi

Timo Lappi, puh. 0407567809, timo.lappi@heltti.fi