Lehdistötiedotteet

Heltti | 3.9.2021

Heltti Nenäpäivän yhteistyökumppaniksi!

Heltti on lähtenyt yhteistyöhön Nenäpäivän kanssa, ja on näkyvästi mukana tämän vuoden kampanjassa.

“Meillä Helttiäisillä on tavoitteena tehdä tekoja, joiden seurauksena Suomessa on 500 000 onnellisempaa ja paremminvoivaa ihmistä. Me uskomme ja tiedämme, että hyvinvoiva ihminen levittää hyvinvointia ympärilleen. Lähdimme Nenäpäivän kanssa suunnittelemaan ja toteuttamaan uudenlaista yhteistyötä, joka perustuu tälle ajatukselle. Yhteistyömme avulla haluamme luoda paremminvointia jokaiselle Suomessa asuvalle, jotka sitten säteilevät hyvää ympärilleen – myös maailman lapsille”, kertoo Heltin toimitusjohtaja Timo Lappi.

Hyvinvointia itselle ja maailman lapsille

“Olemme todella iloisia, että saimme Heltin mukaan auttamaan maailman lapsia. Terveys on yksi Nenäpäivän tärkeistä teemoista ja on mahtavaa tuoda yhteistyön avulla esiin, kuinka jokaisen tulisi myös muistaa huolehtia omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan voidakseen auttaa muita. Onhan toisten auttamisen ja hyväntekemisen tutkitusti todettu myös lisäävän hyvänolon tunnetta. Toivotamme Heltin jokaisen Lempin, Tarmon, Pokan ja Hehkun sydämellisesti tervetulleiksi mukaan Nenäpäivään, iloitsee Nenäpäivän kumppanuuspäällikkö Johanna Mäkelä.

Nenäpäivän ja Heltin uudenlainen yhteistyö tuo jaksamisen ja hyvinvoinnin huippuasiantuntijat suoraan kaikkien suomalaisten ruuduille. Yhteistyö näkyy syksyn aikana kahden inspiroivan ja mukaansatempaavan webinaarin muodossa. Luvassa on myös vuorokauden kestävä ennen näkemätön striimi, joka päättyy Nenäpäivä-lähetyksen alkaessa. Kerromme lisätietoja yhteistyöstä lähiviikkoina!

Lue lisää – nenapaiva.fi