Lehdistötiedotteet

Heltti | 14.11.2014

Heltti Kauppalehti Optiossa 13.11.2014: Maksa terveydestä

>>Millaista työterveydenhuollon pitäisi olla? Yrityksemme sai alkunsa tuosta kysymyksestä. Mielestämme perinteisessä mallissa eri toimijoiden intressit ovat ristiriidassa: terveysyhtiön etuna on saada mahdollisimman runsaasti potilaskäyntejä ja tehdä paljon tutkimustoimenpiteitä. Asiakasyritys haluaa puolestaan pitää kustannukset hillittyinä ja työntekijät töissä.

>>Yhdeksi toimintamme kivijalaksi tuli malli, jossa sovitamme asiakasyrityksen, työntekijän ja työterveysyhtiön edut. Ajastusmallimme muistuttaa entisajan kiinalaisen kylälääkärin toimintaa, missä kyläläiset maksoivat sen mukaan, mitä terveempiä he olivat. Hinnoittelumme perustuu kiinteään työntekijäkohtaiseen maksuun.

>>Malli johtaa siihen, että teemme kaikin keinoin asioita, jotta työtekijät pysyisivät terveinä ja hoito olisi ennakoivaa sekä vaikuttavaa. Samalla asiakasyhtiö pystyy budjetoimaan työterveysmenonsa: yllätyksiä ei tule. Tämä ei kuitenkaan johda siihen, että lintsaisimme vastaanotoissa. Jos hoitaisimme asiakkaan huonosti, hän ei parantuisi ja samalla kustannukset kasvaisivat.

>>Keskitymme yhtiöihin, joiden työntekijät tekevät ajatustyötä. Toimintamallissamme korostuvat työterveyshoitajan asema ja sähköiset palvelut. Meillä on käytössä esimerkiksi tietoturvatut chat-yhteydet. Tehtävistämme 80 prosenttia hoidetaankin sähköisten välineiden kautta. Tämä luo asiakasyhtiöillemme muun muassa työntekijöiden ajankäytön säästöä. Jos 300 henkilön yhtiössä pystytään vähentämään työntekijäkohtaisesti yksi fyysinen lääkärissä käynti, se tuottaa 100 000 euron säästöt.

>>Tällä hetkellä toimimme Helsingissä. Tavoitteenamme on laajentua yliopistokaupunkeihin. Aloitimme käytännön työt helmikuussa. Nyt meillä on 40 asiakasyrityksestä. Vuoden loppuun mennessä meidän pitäisi vastata noin 1 000 ihmisen työterveyshuollosta. Näemme mallissamme olevan mahdollisuuksia myös kansainväliselle laajentumiselle.

>>Meitä motivoi se, että voimme vaikuttaa suomalaisten hyvinvointiin. Makustelemme sitä, että palveluidemme piirissä olisi asiakasyritystemme kautta 100 000 ihmistä. Jos näillä kaikilla olisi neljä läheistä ihmistä, asiakkaidemme hyvinvointi säteilisi lähes 500 000:een suomalaiseen. Toisaalta haastajana oleminen, ja uudenlaisten palveluiden tuominen konservatiiviselle toimialalle on voimaannuttavaa puuhaa.”

Heltti

Mikä: Työterveyshuoltoon keskittynyt yhtiö, joka tarjoaa työterveyden ja hyvinvoinnin palveluja ajatustyöläisille. Yhtiön ensimmäinen toimipiste on Helsingin Salmisaaren liikuntakeskuksessa. Jatkossa Heltti aikoo laajentua yliopistokaupunkeihin.
Perustettu: 2013, käytännön työ käynnistyi helmikuussa 2014.
Liikevaihto: Kuluvana vuonna 100 000–150 000. Ensi vuonna tavoitteena miljoona euroa.
Perustajat: Tanja Lappi, Timo Lappi ja Seppo Kettunen.
Työntekijät: 8

Artikkeli julkaistu Kauppalehti Optiossa 13.11.2014, teksti: Kyösti Jurvelin, kuva: Lauri Olander