Lehdistötiedotteet

Heltti | 26.4.2016

Heltti avaa toimipisteen Helsingin ytimeen Esplanadille

Heltti palvelee asiakkaitaan 2.5.2016 alkaen myös uudessa Esplanadin toimipisteessä Helsingin keskustassa. Toimipiste sijaitsee Technopoliksen UMA (Human Workspace) co-working työtilassa, joka sijaitsee Stockmannin Kirjatalon kolmannessa kerroksessa Akateemisen Kirjakaupan yläkerrassa. Helttilä Ruoholahti ja Otaniemi jatkavat toimintaansa entiseen malliin, mutta väliaikainen Mannerheimintien pop-up-työterveysasema muuttaa nyt pysyvämpään tilaan Espalle.

Keskustassa on kova kysyntä Heltin palveluille ja nyt pystymme vastaamaan siihen entistä paremmin. Vaikka jopa kolme neljästä työterveysasiasta hoituu Heltissä etänä, on kasvotusten kohtaaminen ja tutkiminen toisinaan välttämätöntä. Työterveyslääkärimme, -hoitajamme, -psykologimme ja -fysioterapeuttimme ovat nyt tavattavissa Helsingin ytimessä pientoimipisteessämme”, kiteyttää Heltin johtava lääkäri Jukka Pitkänen.

UMA Esplanadissa on Heltin toimipisteen lisäksi UMA Coffee -kahvila, työpisteitä itsenäiseen työskentelyyn ja neuvotteluhuoneita sekä tiloja ideointiin ja rentoutumiseen yhteensä sadalle hengelle. Technopolis vuokraa työtilaa käyttöön päivä- tai kuukausiperiaatteella.

Ajatustyöntekijöille työterveys- ja hyvinvointipalveluita tarjoava Heltti on työn muutoksen puolestapuhuja. Heltti on tuottanut työterveyspalveluita kiinteähintaisena yli kahden vuoden ajan. Asiakkaina on yli 150 yritystä. Palveluiden painopisteenä on terveyden edistäminen, palveluiden tarjoaminen myös etänä ja digitaalisten palveluiden hyödyntäminen.

Technopoliksen UMA Esplanadi työtila sopii meille erinomaisesti, sillä olemme ajasta ja paikasta riippumattoman työn puolestapuhujia. Uskomme, että tällaiset työympäristöt tulevat olemaan yhä useamman ajatustyöntekijän työpaikkoja tulevaisuudessa. Myös erilaisten yrityspalveluiden tulee silloin keskittyä näiden työtilojen ympärille. Tuomalla Heltin työterveys- ja hyvinvointipalvelut osaksi co-working tilaa olemme työn muutoksen ytimessä”, kertoo Heltin toimitusjohtaja Timo Lappi.

Helttilä Espa aukeaa 2.5.2016. Käynti tilaan tapahtuu Akateemisen Kirjakaupan kautta liukuportaita pitkin. Helttilä sijaitsee Technopolis UMA co-working työtilassa  3. kerroksessa.

Helttilä Espa
UMA Esplanadi
Pohjoisesplanadi 39
00100 Helsinki

Ajanvaraus HelttiLinjan kautta p. 020 1470 770 (ma-to 8-18, pe 8-16) tai Heltti.me:stä.

Lisätietoa Technopolis UMA Esplanadista: http://www.technopolis.fi/uma/

Kuva: Stockmann