Ajatustyö

Heltti | 18.6.2013

Ahdistaako lomalla?

IMG_1775-e1371543532300-225x300Suomalaiset ovat kesämökkikansaa ja hyvä niin. Aivomme nimittäin hyötyvät laiturinnokassa nautiskelusta ja rauhallisesta soutelusta mökkijärvellä. Miksi olen niin varma asiasta?

Aivojemme orkesterinjohtajana toimii etuaivolohko, jonka tehtävänä on suodattaa ja valikoida tieto, jonka se päästää pidemmälle prosessoriimme opittavaksi ja muistettavaksi. Se myös erottelee isot asiat pienistä, tärkeät ei-tärkeistä. Kun olemme väsyneitä tai kuormittuneita, etuaivolohkon toiminta häiriintyy ja koemme kaaosta päässämme. Meidän on silloin vaikea tarttua töihimme, tunnistaa mistä pitäisi aloittaa tai tehdä yksinkertaistakaan päätöstä. Silloin saattaa myös huolestuttaa, mikä muistissani on vikana. Tällöin aivomme kaipaavat lomaa. Lomaa mistä?

Kaipaamme ajoittain lomaa tiedosta. Siis tarkemmin siitä määrästä tietoa, joka päivittäin yrittää puskea etuaivolohkomme läpi tietoiseen käsittelyyn aivoissamme. Vuonna 2010 syntyvän digitaalisen tiedon määrä vastaa (IDC:n mukaan) 75 miljardia täyteen ladattua 16 gigatavun Applen iPodia tai kaikkien maapallon asukkaiden jatkuvaa Twitter-viestintää sadan vuoden ajan tai tunnin mittaisen TV-sarjan jatkumista 125 miljardia vuotta taukoamatta. Siksi laiturin nokalla kannattaa aktiivisesti valita perinteinen pokkari iPadin sijaan, kalastaa tai tuijotella raukeana auringonlaskua.

Kyllä, hiljaisuus ja rauha ahdistavat aluksi. Keskisuomalaisen kyläkaupan kassaneidin hitaus ärsyttää. Miksi kukaan ei tule palvelemaan rautakaupassa – heti? Miksi mökkinaapuri jää kahvittelemaan ja jahkailemaan, vaikka kahvit on jo juotu. Ahdistus on reaktiomme siihen, että toimintaympäristössä jokin muuttuu. Kehomme ja mielemme adaptoituu muutokseen pikku hiljaa. Ahdistus menee kuitenkin ohi, kun malttaa päästää hetkeksi irti ja uskaltaa toimia uudella tavalla.  Sen jälkeen tilalle pyrkii jotakin muuta: vasta-ajetun nurmikon tuoksua, kuikan kutsua järveltä, ideoita mökin sisustamiseen ja olemassa olemisen nautintoa. Siitä etuaivolohkomme tykkää. Aivot latautuvat.

Laskeutuminen lomalle kannattaa aloittaa hyvissä ajoin – organisoimalla ajankäyttöään ja käyttämällä viimeinen lomapäivä työkavereiden kanssa kahvitteluun, pitkään lounaaseen ja jätskitötteröön sen sijaan, että yrittää saada maailman valmiiksi. Ja jos kierrokset pörräävät ensimmäisinä päivinä korkealla, mennä tietoisesti laiturin nokkaan ja hengittää syvään. Antaa ahdistuksen tulla ja tietää, että pian valtaa mielen rauha ja koko kesäloma on vielä edessä.

Lomalle lomps! Nautitaan ja annetaan orkesterinjohtajallekin ansaittu loma!