Asiakastarina

Konsulttitoimisto, jossa hyvinvointiin
suhtaudutaan kokonaisvaltaisesti

Case Taito Research

 

 

extraimage

Taito Research on suomalainen, vuonna 2018 perustettu konsulttitoimisto ja moderni suorahaun edelläkävijä, jossa työhön suhtaudutaan intohimolla ja uteliaisuudella. Yrityksen kulmakiviä ovat läpinäkyvät, ketterät ja hakijaystävälliset suorahakupalvelut.

Taito Researchin tiimi koostuu suorahaun, rekrytoinnin, myynnin ja HR:n ammattilaisista. Tällä hetkellä yrityksellä on kaksi toimipistettä, toinen Helsingissä ja toinen Tampereella. Kilpailukykyään ja elinvoimaisuuttaan yritys edistää myös työntekijöidensä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimalla.

Konsulttiala voi osaltaan olla hyvinkin stressaavaa, joten Taitolaisille onkin tärkeää, että omassa työyhteisössä voidaan hyvin. Työntekijöitä kuunnellaan herkästi ja ihmisten kuulumisista halutaan pysyä ajan tasalla. Kuulumisten vaihto onnistuu matalalla kynnyksellä esimerkiksi esihenkilön kanssa käytyjen viikottaisten one-to-one -keskustelujen myötä.

“Pyrimme pitämään työmäärät aisoissa ja haluamme, ettei kukaan tunne itseään kuormittuneeksi liian kauan”, sanoo Taito Researchin toimitusjohtaja ja yksi perustajista, Pia Kantola. “Tarkastelemme työmääriä viikkotasolla ja mahdollisiin kuormitustekijöihin reagoidaan nopeasti”, hän jatkaa.

Tärkeimmiksi hyvinvointia ruokkiviksi teemoiksi Pia nostaa yhteisöllisyyden ja positiivisen, avoimen ilmapiirin. “Uskon, että omalta osaltaan yhteisöllisyyttä edistää Taitolaisten välillä vallitseva avoimuus ja matala hierarkia. Meillä ei tarvitse pelätä sanoa ääneen, mitä mielen päällä on”, Pia toteaa. 

Asiakasyrityksemme näkemyksiä

Työntekijäpidolla on monta ulottuvuutta

Taito Research on vahvistanut nimeään suorahakualalla mm. jakamalla tietoa osaaja- ja työntekijäpidosta HR-ammattilaisten näkökulmasta. Osaajapidosta yritys onkin saanut kerättyä hyvin dataa ja näkökulmia työnantajabrändin kartoituspalvelun avulla, jonka aikana asiakasyritykselle selvitetään, minkälainen näkökulma tietyllä osaajaryhmällä on heistä työnantajana. “Tämän kartoituksen avulla on saatu monelta toimialalta näkemystä niistä syistä, jotka saavat jäämään ja mitkä taas lähtemään”, Pia toteaa.

Työntekijä- ja osaajapidosta puhutaankin nyt paljon. Ne elementit, joilla houkuteltiin osaajia taloon ja kannustettiin jäämään, ovat muuttuneet työelämän murroksen mukana.

“Aikaisemmin on käytetty paukkuja siihen miltä näytetään ulospäin uusien työntekijöiden houkuttelemiseksi. Vasta hiljattain on havahduttu siihen, että focus on käännettävä sisäänpäin, jotta jo olemassa olevat työntekijät saadaan pidettyä ja ettei heitä menetetä”, Kantola kertoo. “Jonkinasteinen vaihtuvuus on osaltaan aina hyväksi yritykselle, mutta pysyvä tiimi ja pysyvät kollegat ovat tärkeää ihmisten jaksamisen kannalta”.

Työterveyden merkitys korostunee tulevaisuudessa

Työntekijäpitoon ei löyty yhtä universaalia reseptiä, sillä syyt, jotka vaikuttavat osaajien viihtyvyyteen ja pysyvyyteen vaihtelevat työpaikka- ja alakohtaisesti. Yleisimpiä viihtyvyyteen liittyviä tekijöitä alasta riippumatta ovat Kantolan mukaan mm. työn sisältö ja työn merkityksellisyys, palkitseminen, kehittymismahdollisuudet, työyhteisö ja johtaminen. Toteutuessaan nämä elementit edistävät työntekijän sitoutuneisuutta ja motivaatiota työtään kohtaan. Samat tekijät saavat työntekijän taas vaihtamaan työpaikkaa, mikäli nämä kohdat eivät toteudu tai niissä havaitaan puutteita.

“Työntekijät haluavat entistä enemmän vapautta, eli mahdollisuutta hallita ja vaikuttaa itse omaan työaikaansa ja työtehtäviinsä. Tällainen hallinnan tunne lisää motivaatiota ja sitä kautta myös työtyytyväisyyttä”, Kantola avaa ja arvelee autonomian merkityksen kasvavan entisestään tulevaisuudessa etäkulttuurin mahdollisuuksien myötä.

Etätyökulttuurin myötä myös työterveyden olemassaolo tulee osittain korostumaan tulevaisuudessa. “On tärkeää, että rinnalla kulkee työterveyspalveluja tarjoava ulkopuolinen toimija, joka on lähellä työyhteisöä ja tarjoaa työntekijöille sellaista apua, jota työpaikka ei välttämättä itse pysty tarjoamaan.”

extraimage
extraimage

Heltti x Taito Research

Yhteistyön arki

Kokonaisvaltaista hyvinvointia ja yhteistyötä jo vuodesta 2018

Heltti on ollut Taito Rearchin yhteistyökumppani jo yrityksen alusta saakka. Työterveyden kumppaniksi Heltti oli selkeä valinta, sillä siinä korstuivat kaikki ne elementit, mitä työterveyden palveluntarjoajalta toivottiin. Päätökseen vaikuttivat muun muassa palvelumallien ja toiminnan selkeys, palvelun käytön helppous, rentous ja helposti lähestyttävyys.  

Taito Researchilla on käytössä Heltin Edelläkävijä -työterveyspaketti, johon kuuluu mm. voimavaravalmennuksia työntekijöille, vuosittaiset työterveys- ja työyhteisökyselyt sekä jaksamisen johtamisen valmennuksia johtajille.

“Konsulttityö on melko paineistettua ja vie veronsa. Painetta tulee monesta suunnasta. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että pystymme työpaikkana tarjoamaan monenlaista tukea ja panostamaan työntekijän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – ei vain työhyvinvointiin,” Pia avaa syitä valitun työterveyspaketin taustalla. “Ihmisillä on sama pää töissä ja kotona – se mitä tapahtuu kotona vaikuttaa työhön ja toisinpäin. Siksi on tärkeää huomioida ihminen kokonaisuutena”.

Kokemuksia Heltin työterveydestä

Pian mukaan Taitolaiset ovat todella tyytyväisiä Helttiin. Lääkärille pääsee aina kun tarve vaatii ja hoitajan saa nopeasti kiinni. “Joka kerta kun Helttilässä vierailee, on se aina positiivinen kokemus, mikä on hieno asia. Lähtökohtaisesti lääkärissä käynti ei ole se maailman mukavin asia, mutta Heltillä se on,” Kantola nauraa ja mainitsee myös aulassa odottavat Reinot ja Ainot, jotka saa sisään astuttuaan sujauttaa jalkaansa.

Heltin lämpimästä ja vieraanvaraisesta tunnelmasta Pia jakaa erään oman kokemuksensa: “Ennen lääkärikäyntiä minulla oli palaveri ja sain lainata yhtä Heltin huoneista. Samoihin aikoihin omassa henkilökohtaisessa elämässäni oli raskas tilanne meneillään. HelttiMummo ohjasi minut osuvasti nimettyyn huoneeseen sanoilla “Tässä sinulle tällainen Lohtu” ja siinä hetkessä olo tuntui kevyemmältä. Helttimummo, joka otti minut vastaan, oli muutenkin älyttömän sympaattinen tyyppi – kiitoksia vielä hänelle”, Kantola muistelee hymyillen.

 

”Lähtökohtaisesti lääkärissä käynti ei ole se maailman mukavin asia, mutta Heltillä se on”
extraimage

Taito Researchin toimitusjohtaja Pia Kantolan

Vinkit työterveyden kumppania etsiville pienyrityksille

  1. Kustannustehokkuus: Tutustu potentiaalisten yhteistyökumppaneiden hinnoittelumalleihin.
  2. Yrityksesi toimiala: Onko palveluntarjoaja erikoistunut juuri sinun toimialasi työterveyteen?
  3. Mieti millaisen palvelun haluat työntekijöillesi tarjota: Millainen olo ja minkälaisen tunnemuiston työntekijäsi saa vierailtuaan työterveyden toimipisteessä? Meille Taito Researchissa yhteistyökumppanimme toimipisteiden viihtyvyydellä on suuri vaikutus. Haluamme, että työntekijämme voivat hoitaa itseään paikassa, jossa heillä on hyvä olla.



Voisimmeko auttaa sinunkin työpaikkaasi voimaan paremmin?

Laita meille viestiä tai ole suoraan yhteydessä Ainoon!

”Intohimoni on istuttaa hyvinvoinnin taimia työkulttuuriin ja auttaa kyseenalaistamaan perinteisiä työterveysmalleja. Ota yhteyttä!”

Aino Ahola | LinkedIn
aino.ahola@heltti.fi
040 823 5393

Varaa aika

 

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Lähettäessäsi lomakkeen, antamasi tiedot tallennetaan Heltin markkinointirekisteriin. Lue lisää tietosuojakäytännöstämme täältä.