Asiakastarinat

Heltti | 21.3.2019

Asiakastarina: Heltti ja Holvi – Vanhojen toimintamallien uudistajat

Holvilla – kuten myös Heltillä – uskotaan vanhan haastamiseen ja uudenlaiseen ajatteluun. Holvilla työskentelee jo yli 100 ajatustyöläistä 20 eri maasta, joiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on ollut Heltin ja Holvin yhteinen tavoite jo kolme vuotta. Haastattelimme Holvin henkilöstövastaavaa Terhiä Heltin ja Holvin yhteistyöstä, ja miksi Heltti oli juuri oikea valinta Holvin työterveyskumppaniksi. Lisäksi Holvin käyttäjä- ja markkinatutkimuksia tekevä Jarno kertoo millaista on olla Heltin jäsen, ja miksi Heltti sopii niin hyvin ajatustyöläisen arkeen, sekä Heltillä Holvin työterveyshoitajana toiminut Selena kuvailee Heltin ja Holvin välistä yhteistyötä niin yhteyshenkilö kuin jäsentasolla.  

Miksi Heltti ja kuinka palvelut on otettu vastaan

“Heltti on suunnattu tietotyöläisille, joita me Holvilaiset olemme. Halusimme suomalaisen kumppanin, ja Heltin ideologia ihmisten terveinä pitämisestä sopii myös meidän arvomaailmaamme ja koimme toimintatavat notkeiksi ja ketteriksi. Lisäksi monet holvilaiset asuvat kauempana, joten etähoidon mahdollisuus on meille tärkeää. Holvilaiset ovat ottaneet Heltin hyvin vastaan ja ulkomaalaiset työntekijät ovat olleet mielissään siitä, että työterveys on ylipäätään järjestetty. Itse olen ollut alusta lähtien innoissani ja tartuttanut innostukseni muihin”, Terhi kertoo lähtökohdista yhteistyölle ja miten Holvilaiset ovat ottaneet Heltin uudenlaiset työterveyspalvelut vastaan.

“Aloittaessani työskentelyn Holvilla kaksi vuotta sitten Terhi mainitsi Heltistä, ja kertoi että Heltillä on tällainen vähän uudenlaisempi lähestymistapa työterveyteen. Kun tulin käymään Helttilässä ensimmäistä kertaa, niin se oli jollakin tapaa täysin uudenlainen kokemus. Vastaanotto oli lämminhenkinen kun heti joku oli ottamassa vastaan ja tarjosi kahvia. Sinne oli helppo tulla, vierailua ei tarvinnut jännittää, eikä ollut turhia jonotuksia. Kokemukseni ovat olleet tähän mennessä erittäin hyviä, vaikkei minun viikottain olekaan tarvinnut asioida.”, kertoo Heltin jäsen Jarno.

“Heltin jäsenenä on oikeastaan aika siistiä!”

Culture Fit

Selena kuvailee yhteistyön olleen mukavaa ja sujuvaa: “Holvilla vallitsee mun mielestä aika saman tyylinen kulttuuri kuin meillä täällä Heltissä, puhutaan sellaisesta villasukkakulttuurista. Ihmiset ovat kuin kotonaan. Se on tietenkin yksi tekijä, joka on tehnyt meidän yhteistyöstä tosi hyvää. Lisäksi Holvin yhteyshenkilön Terhin kanssa meillä on ollut tosi välittömät ja hyvät välit. Niin että puolin ja toisin on voinut kysyä oikeastaan ihan mistä tahansa työterveyteen liittyvästä. Meillä on yhteinen tavoite: Pitää työntekijät terveinä, ja tavoite ohjaa tekemistämme koko ajan. Uskon, että tämä näkyy myös Holville.”

”Aina voi soittaa Selenalle. Heltin organisaatio on holvilaisille tuttu, joten yhteyttä voidaan ottaa matalalla kynnyksellä. EmoHelttilä on miellyttävä paikka vierailla, minkä lisäksi monet holvilaiset ottavat mielellään yhteyttä suoraan MyHeltin kautta. Etäasiointi on ollut erityisesti introvertimmille työntekijöille hyvä ratkaisu, sillä heidän ei tarvitse liikaa miettiä asiointia”, Terhi kertoo.

“Heltin jäsenenä on oikeastaan aika siistiä! Heltin toiminnasta paistaa läpi se, että teitä kiinnostaa jäsenten hyvinvointi. Välittämisen tunne näkyy tekemisessänne, ja koen että haluatte tehdä asioinnin helpoksi minulle  potilaana ja asiakkaana. Jos flunssa iskee ja tarvitsen reseptin, ei tarvitse aina käydä paikan päällä, vaan asiointi onnistuu helposti myös etänä. Saatan joskus tehdä töitä vaikka mistä käsin, joten etänä asiointi Heltillä on ollut itselleni äärimmäisen kätevää”, Jarno kertoo.

“Heti kun soitat HelttiLinjaan, niin pääset jo hoitajan vastaanotolle”

Matalan kynnyksen yhteydenpitokanavat

Jäsenten on mahdollista olla yhteydessä meihin kahta eri kanavaa pitkin. Toinen on MyHeltti, joka toimii suorana keskustelukanavana. Jäsenten OmaHoitaja -viestit tulevat ensin minulle, minkä jälkeen voin liittää keskusteluun mukaan kenet tahansa meidän hoitotiimistä. Eri ammattiryhmiä pystytään hyödyntämään ikään kuin ilman mitään välikäsiä tai portaita. Tämä on äärimmäisen toimivaa sekä työntekijän että jäsenen näkökulmasta. Toinen yhteydenottokanava on HelttiLinja, jonne on hyvä soittaa silloin, kun haluaa saada vastauksen heti. Mikä parasta  meillä ei ole ajanvarausnumeroa erikseen, vaan heti kun soitat HelttiLinjaan, niin pääset jo hoitajan vastaanotolle”.

“Kynnys ottaa yhteyttä on erittäin matala, ja Helttiläisiä on helppo lähestyä”, Jarno lisää. “Yleisin tapani olla Helttiin yhteydessä on varmaankin viestin lähettäminen suoraan MyHeltissä. Se on minun tapani lähestyä oiretta, ajatusta tai kysymystä, joka olisi hyvä ratkoa. Aikaisemmista paikoista on kokemusta, että no tossa on noi buranat ja muut särkylääkkeet, ja kun tulee tietyn ajan päästä uudestaan, niin saa taas samat lääkkeet. Heltillä oli siistiä, että kun ei tuntunut menevät ekalla kerralla ohi, niin otettiin testejä ja katottiin vähän tarkemmin. Tarkkailtiin yhdessä oloa, ja kehotettiin kirjoittamaan MyHelttiin että miltä tuntuu ja onko olo muuttunut suuntaan tai toiseen. Ja se fiilis jäi että aina saa ottaa yhteyttä, vaikka ei oo varma että onko parantunut vai ei, niin oltaisiin sit katsottu lisää.

“…ja kyllä voisi sanoa että pokka pitää, vaikka tehdäänkin eri lailla”

Arvot tutuiksi

“Heltin arvot näkyvät kaikessa Heltin tekemisessä. On hyvä, ettei arvoja liimata väkisin seinälle, vaan ne tulevat jokapäiväisessä tekemisessä esille. Arvoista Tarmo näkyy siinä, että Heltillä on tekemisen meininkiä, ja asioita viedään aina tehokkaasti eteenpäin. Lempi taas kuvaa sellaista huolenpitoa, joka myös näkyy Heltin lähestymistavassa. Nämä kaksi ovat jääneet parhaiten mieleeni. Lisäksi voisi todeta, että Pokka pitää, vaikka asiat tehdäänkin eri tavalla. Jotkut toimijat haluaisivat toimia eri lailla, mutta se ei todellisuudessa aina tapahdu. Heltillä on ainakin tähän mennessä vaikuttanut, että erilaisuuden toteuttamisessa on onnistuttu”, Jarno pohtii.

“Heltin arvoista Tarmo on ehkä minulle se kaikista ominaisin ja, jonka koen eniten kuvaavan itseäni sekä persoonallisuuttani. Pidän siitä, että kun tehdään, niin silloin oikeasti tehdään! Toisena Heltin arvoista Lempi on ehkä se, joka toivon mukaan kuvaa minua. Mielestäni ihmisten kuunteleminen sekä välitön kohtaaminen ja ymmärtäminen ovat kaikessa hoitotyössä melkeinpä ne kaikista tärkeimmät asiat. Niihin, jos mihin sitä lempeä tarvitaan”, Selena kuvaa.

“Suosittelisitko Helttiä?”

Kyllä ja olen suositellutkin omille verkostoilleni. Molemmissa rooleissa, yhteyshenkilönä ja jäsenenä olen saanut aina hyvän kokemuksen, on se liittynyt sitten omaan terveyteeni tai työntekijöidemme hyvinvointiin.”, Terhi tiivistää.

Myös Jarno komppaa Terhiä: “Joo kyllä mä suosittelisin Helttiä avosylin myös kavereilla ja kollegoille.”

“Mielestäni paras mahdollinen palaute, jota Holvilaisilta saan, liittyy päivittäisiin onnistumisiin. Joka ikinen onnistunut jäsenen asian hoitaminen ja se, että asiakas on tyytyväinen saamaansa palveluun ja hoitoon, on meille tärkeä viesti. Se on se hyvä palaute, jota oikeastaan haluammekin. Meille on tärkeää, että ihmiset ovat kokeneet tulleensa kuulluiksi ja ovat saaneet tarvitsemaansa hyvää hoitoa”, Selena toteaa. 

Haluatko kuulla lisää Heltin uuden aikakauden työterveys ja hyvinvointipalveluista?
Ota yhteyttä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Lähettäessäsi jonkin verkkopalvelussamme olevan lomakkeen antamasi tiedot siirtyvät osaksi Heltin suoramarkkinointirekisteriä. Heltti noudattaa toiminnassaan EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR), Suomen kansallista tietosuojaa koskevaa lainsäädäntöä sekä terveyspalvelualaan liittyvää sääntelyä. Lue lisää henkilörekistereistämme ja tietosuojakäytännöistämme täältä.