Ajatustyöhön erikoistunut työterveys

Työterveys, joka tukee ihmisiä ja yrityksen nopeaa kasvua

Gapps

extraimage

“Ilman työntekijöitämme emme voisi tehdä mitään, joten haluamme heidän voivan hyvin ja olevan työkykyisiä. Pelkkä lakisääteinen työterveys ei meille riitä. Halusimme laajat työterveyspalvelut kumppanilta, joka keskittyy tietotyöläisten tarpeisiin ja joka auttaa myös ennaltaehkäisevästi, ei vasta kun ollaan jo sairaita”, näin näkee työterveyden roolin 30 työntekijän Gappsin toimitusjohtaja Kasper Pöyry.

“Olemme kokeilleet monenlaisia toimijoita ja isoin kompastuskivi on ollut se, että palveluntarjoajat eivät ymmärrä meidänlaisen ajatustyöläisistä koostuvan yrityksen tarpeita ja tapaa olla työnantaja. Yhteistyö oli etäistä, lakisääteistä ja kaipasin muutakin kuin vuosittaisen Kela-raportin”, Uhlenius kuvaa aiempia kokemuksiaan. Ratkaisu löytyikin läheltä eli omasta asiakaskunnasta. Ajatustyöläisiin erikoistunut Heltti on ollut Gappsin asiakas Heltin perustamisesta lähtien, joten nyt apu on molemminpuolista.

”Heltti ymmärtää mistä meidän kulttuurissamme ja liiketoiminnassamme on kyse. Me saamme Heltistä työterveyden lisäksi sparrausta, tietoa ja apua kokonaisvaltaisesti – myös johtamisen ja esihenkilötyön kehittämiseen.”

Millainen työterveys Gappsilla on käytössä ihmisten ja organisaation tukena?

GAPPSIN NÄKEMYS

Miksi Heltti valikoitui kumppaniksi?

Gappsin HR- ja yrityskulttuuriasioista vastaavan Nina Uhleniuksen mielestä moni työterveyden palveluntarjoaja toimii edelleen vanhalla reseptillä ja Gapps halusi asiaan muutosta. Hän etsi työterveyden kumppaniksi yritystä, joka hoitaa flunssat ja muut sairaudenhoidolliset asiat sutjakasti ja helposti, mutta jolta saa myös laajemmin apua ja tukea henkilökunnan hyvinvoinnin kehittämiseen.

MILLAINEN TYÖTERVEYS?

Mitä palveluita Gappsilla on käytössä?

”Meidänlaiselle kasvuyritykselle ei riitä pelkkä lakisääteinen työterveys tai etäinen kumppanuus. Halusimme laajat työterveyspalvelut kumppanilta, joka keskittyy tietotyöläisten tarpeisiin ja joka auttaa myös ennaltaehkäisevästi, ei vasta kun ollaan jo sairaita. Lisäksi halusimme kumppanin, joka tukee meitä myös johtamisen ja esihenkilötyön kehittämisessä ja jolla on erikoisosaamista mielen hyvinvoinnin tukemiseen.”

PALVELUPAKETTI

Tutustu Heltin työterveyteen

Gapps on ollut Heltin asiakas jo pitkään. Heidän palvelupakettinsa vastaa Heltin nykyistä Edelläkävijä -pakettia, johon kuuluu vastaanottojen ja tutkimusten lisäksi myös mm. työkyvyn tukeminen.

Lue paketin sisällöstä lisää ja tilaa se verkkokaupastamme!

Tilaa tästä!

Heltti x Gapps

Millaista on Gappsin ja Heltin yhteistyö arjessa?

Välittämistä lakisääteistä työterveyttä pidemmälle

Gapps tehostaa yritysten työtapoja ja rakentaa digitaalisia ratkaisuja Google Cloud -teknologioiden avulla. Gappsilla on vahva asiantuntijakulttuuri, jossa annetaan vapautta ja vastuuta päättää omasta työstään ja organisoida sitä. Itseohjautuvuus on päivän sana. Vaikka Gapps tuottaa digitaalisia ratkaisuja, ihmisten asiantuntijuus on se, mikä tekee Gappsin liiketoiminnasta mahdollista. Heidän hyvinvoinnistaan halutaankin pitää hyvää huolta.

Gappsin yrityskulttuuri perustuu välittämiseen. Kollegoista ja heidän hyvinvoinnista ollaan aidosti kiinnostuneita, ei vain työn suorittamisen tasosta. Kun välitetään ihmisistä ihmisinä, sen päälle on helpompi rakentaa.

“Olemme perhemäinen työyhteisö. Vaikka perheet voivat olla joskus kaavoihin kangistuneita, tässä perheessä on aina intoa ja halua oppia uutta. Kokeilemme mielellämme uusia asioita ja haluamme ravistella perinteistä it-alaa inhimillisyyden kautta. Heltti tuntuu siksikin hyvältä matchiltä, että he ravistelevat perinteistä työterveysalaa samalla tavalla”, Pöyry kertoo.

Gappsin ja Heltin yhteistyötä kuvaavat parhaimmin

Erityinen painopiste mielen hyvinvoinnin tuessa
Työterveyden lisäksi sparrausta johtamisen kehittämiseen
Läsnäoleva ja aktiivinen yhteistyö arjessa

Psykologin apu on Gappsilla peruskauraa

Ajatustyöläisen tärkein työväline on hänen päänsä. Työergonomian ja fyysisen hyvinvoinnin pitää toki olla terveellä pohjalla, mutta yhtä tärkeää on niin kutsuttu aivoergonomia eli mielen hyvinvointi. Tämän päivän työelämässä on todennäköisempää joutua sairaslomalle mielenterveyssyistä kuin vaikkapa liikunta- ja tukielinsairauden vuoksi. Henkiseen puoleen pitää siis olla apua saatavilla.

Gappsin toimitusjohtaja Kasper Pöyry haluaa normalisoida työpsykologilla käymistä ja kannustaa esimerkillään muitakin gappsilaisia.

“Olen itsekin käynyt työterveyspsykologilla ja saanut siitä hyötyä. Haluan omalla esimerkilläni madaltaa aiheeseen liittyvää stigmaa. Toivon, että viime aikoina virinnyt keskustelu terapiasta lisäisi avoimuutta aiheesta. Pitäisi olla peruskauraa käydä juttelemassa psykologin kanssa, varsinkin kun tekee ajatustyötä. Henkinen hyvinvointi vaikuttaa kaikkeen.”

extraimage
extraimage

Työterveys, joka on läsnä jokaisen Gappsilaisen arjessa

Perinteisesti työterveyteen ollaan yhteydessä, kun pää on kainalossa. Työterveys on siksi koettu monissa yrityksissä negatiiviseksi asiaksi, pakkopullaksi, joka pitää lakisääteisesti hoitaa. “Usein ajatellaan, että sitä parempi, mitä vähemmän porukka käy työterveydessä. Ikään kuin sitten oltaisiin terveempiä. Itse olen päinvastaista mieltä. Mitä enemmän gappsilaiset hyödyntävät Heltin palveluita ennaltaehkäisevästi, sitä parempi,” summaa Gappsin toimitusjohtaja Kasper Pöyry.

“Työntekijöille on ollut mukava yllätys, että työterveys on aiempaa enemmän arjessa läsnä. Paikan päällä Heltin pitämä kick-off loi hyvän pohjan yhteistyölle ja teki selväksi, että Heltti on meidänhenkinen helposti lähestyttävä kumppani. Yhteyden Helttiin saa helposti monella tapaa niin livenä kuin etänä, eikä kenenkään tarvitse miettiä, miten olen yhteydessä ja saanko ylipäänsä olla yhteydessä”, Uhlenius kertoo.

Datalla johtamista ja johtamisen sparrausta

Gappsille on tärkeää, että yhteistyö työterveyden kanssa on aktiivista ja läpinäkyvää. Nina Uhlenius ja Kasper Pöyry näkevät helppolukuisen dashboardin avulla, missä Heltti-yhteistyössä mennään ja lukuja käydään kuukausittain läpi. Lisäksi hyvinvointimittausten ja -kyselyiden avulla pysytään kartalla siitä, miten firmassa voidaan ja jos jokin on firmatasolla punaisella, siihen tartutaan Heltissä nopeasti.

“Joku saattaisi ajatella, että vähentyneet sairauspoissaolot ovat hyvä mittari työterveysyhteistyölle. Itse en välttämättä koe näin. Jos on kipeä, on toivottavaakin, että oikeasti sairastaa, eikä tee töitä. Asiantuntijatyössä laitetaan helposti työ oman jaksamisen edelle. Näin työnantajan näkökulmasta joskus vähempikin riittäisi”, Pöyry sanoo.

“Koska olen Gappsissa ainoa HR-ihminen, on todella antoisaa saada Heltin ammattilaisilta sparrausta työhöni ja Gappsin johtamisen kehittämiseen. Olen myös kiitollinen siitä, että Heltti perehdytti alussa työntekijät siihen, miten Heltin työterveys toimii ja mitä siihen kuuluu, eikä se jäänyt minun vastuulle kaiken muun lisäksi. Myös Heltin esimiesvalmennukset on koettu todella hyödyllisiksi. Kun gappsilaiset onnistuvat, minä olen onnistunut”, Uhlenius kuvaa rooliaan.

extraimage

Ajatuksia Gappsin HR- ja kulttuurivastaavalta

Miksi Heltin malli toimii ajatustyöpaikalla?

Gappsissakin on huomattu kunnianhimoisten asiantuntijatyötä tekevien työn imun olevan välillä niin kova, että oma jaksaminen jää joskus huonolle huomiolle.

”Gapps ei ole perinteinen it-kooditalo, sillä työntekijöissä on insinöörien lisäksi muun muassa humanisteja, kauppatieteilijöitä, opettajia ja jopa elintarviketiedetaustaa. Meitä yhdistää se, että olemme oman elämämme it-nörttejä, kiinnostuneita teknologiasta ja erityisesti siitä, miten sillä voidaan helpottaa elämää”, kertoo HR- ja yrityskulttuurista vastaava Nina Uhlenius.

”Meidänlaiselle kasvuyritykselle ei riitä pelkkä lakisääteinen työterveys tai etäinen kumppanuus. Halusimme laajat työterveyspalvelut kumppanilta, joka keskittyy tietotyöläisten tarpeisiin ja joka auttaa myös ennaltaehkäisevästi, ei vasta kun ollaan jo sairaita. Lisäksi halusimme kumppanin, joka tukee meitä myös johtamisen ja esihenkilötyön kehittämisessä ja jolla on erikoisosaamista mielen hyvinvoinnin tukemiseen.”

“Uskon, että ilman tällaista yhteistyötä sairauspoissaolot olisivat meillä isommat. Olen varma, että toisenlaisella mallilla tilanne olisi eri”

Gappsin HR- ja yrityskulttuuriasioista vastaava Nina Uhlenius

Rakennetaan yhdessä työpaikkoja, joissa ihmisiä ei polteta loppuun!

Tilaa yrityksellesi työterveyspalvelut nyt kätevästi verkkokaupasta

Työterveyden pakettiemme hinnat päivittyvät 1.7.2023. Tilaa 30.6.2023 mennessä ja varmistat työterveyden nykyisillä pakettihinnoilla.

Olemme luoneet kolme erilaista työterveyden palvelupakettia pienyritysten tarpeet ja toiveet huomioiden. Tutustu paketteihin ja niihin sisältöihin ja valitse juuri teille sopiva työterveyden kokonaisuus.

  • Nopea hoitoon pääsy ja Suomen laajin hoitoverkosto – laajat palvelut ja +90 toimipistettä käytössänne
  • Kiinteä kuukausihinta – ennustettava ja läpinäkyvä hinnoittelu, ei yllätyskuluja
  • Vastaanotot ja tutkimukset sisältyvät Huolehtija- ja Edelläkävijä-pakettien kuukausihintaan
  • Kaikki Heltin työterveyden palvelupaketit ovat yhdistettävissä mihin tahansa sairauskuluvakuutukseen
  • 100 % suomalainen ja Suomen ainoa ajatus- ja tietotyöhön erikoistunut työterveys

Osta työterveys tästä!

extraimage

Voisimmeko auttaa sinunkin työpaikkaasi voimaan paremmin?

Laita meille viestiä tai ole suoraan yhteydessä Ainoon.

”Intohimoni on istuttaa hyvinvoinnin taimia työkulttuuriin ja auttaa kyseenalaistamaan perinteisiä työterveysmalleja. Ota yhteyttä!”

Aino Ahola | LinkedIn
aino.ahola@heltti.fi
040 823 5393

Varaa aika

Voit ostaa pienyrityksen työterveyspalvelut kätevästi myös suoraan verkkokaupasta